Tuuli voi yltyä puuskissa myrskylukemiin – Juhannuksesta tulossa viileä ja sateinen

Laaja sadealue kulkee tänään Suomen yli kohti pohjoista, ja iltapäivällä tuulenpuuskat voimistuvat Etelä- ja Keski-Suomessa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Etelässä tuulenpuuskat voivat yltää myrskylukemiin eli yli 21 metriin sekunnissa. Iltapäivällä tuuli voimistuu myös Keski-Suomessa.

Runsaimmat sateet osuvat maan länsiosiin, missä myös ukkonen voi jyrähdellä päivän aikana. Etelä- ja Keski-Suomessa tulee sadekuuroja. Maan yli kulkeva sadealue saapuu iltapäivään mennessä Oulun korkeudelle ja tuo sateita myös maan pohjoisosiin.

Lämpimintä on maan itäosissa, missä pilvipeite rakoilee iltapäivällä ja lämpötila voi nousta lähelle 20 astetta. Etelässä ylin lämpötila jää noin 16 asteeseen. Pohjois-Lapissa lämpötila on kymmenen asteen paikkeilla.

Metsäpalovaroitus enää Ahvenanmaalla

Juhannuksen menoliikenteessä autoilijoiden kannattaa ottaa huomioon, että tuulenpuuskat voivat olla voimakkaita aukeilla alueilla.

– Jos maastot ovat sopivia, voi olla sivutuulta. Tietenkin tuulenpuuskat voivat myös kaataa puita, sanoo päivystävä meteorologi Sini Tenhunen Ilmatieteen laitokselta.

Metsäpalovaroitus on voimassa enää vain Ahvenanmaalla. Satakunnasta varoitus poistettiin tänä aamuna, joten perinteisen juhannuskokon saa sytyttää koko Manner-Suomessa.

Merialueilla tuuli puhaltaa voimakkaasti, ja aallokkovaroitus on voimassa kaikilla alueilla Perämeren pohjoisosaa lukuun ottamatta.

Illalla Länsi-Suomessa tulee edelleen yhtenäistä vesisadetta. Maan etelä- ja keskiosissa sateet ovat kuurottaisia, sen sijaan Itä-Suomessa on selkeämpää. 

Lue myös:

    Uusimmat