Varoitus: Vaarallinen tuuli iskee Suomeen
Suomessa on tänään laajalti voimassa tuulivaroituksia.
Maan länsirannikon tuntumassa Pohjanmaalta Varsinais-Suomeen ulottuvalla alueella on iltapäivällä ja illalla odotettavissa vaarallisen voimakasta tuulta, varoittaa Ilmatieteen laitos.
Tuuli voi yltää puuskissa jopa kahteenkymmeneen metriin sekunnissa. Näin voimakas tuuli voi Ilmatieteen laitoksen mukaan aiheuttaa paikallisesti suurta raivaustarvetta, pitkiä sähkökatkoja sekä katkoja teleliikenteessä.
Maan etelä- ja keskiosissa on laajalti voimassa varoitus voimakkaasta tuulesta, eli puuskien voimakkuus voi yltää 15 metriin sekunnissa.
– Kyllä tässä tavallaan voidaan syysmyräkästä puhua, sanoo päivystävä meteorologi Tuukka Keränen STT:lle.
Loppuviikosta on tulossa varsin märkä, sillä Suomen yllä pyörii Keräsen mukaan lähipäivinä useita sadealueita.
– Ainakin sunnuntaihin asti sateita tulee ja menee, Keränen sanoo.
– Joka päivä jossain sataa, ja ajoittain voi olla rankkaakin sadetta.
Tänään sateet painottuvat Keräsen mukaan Pohjois-Suomeen. Huomenna etelään saapuu lounaasta uusia sateita.
Myös perjantai on Keräsen mukaan hyvin sateinen päivä maan etelä- ja keskiosissa.
Käsivarren kärkeen ehkä luntakin
Lämpötilojen osalta Pohjois- ja Etelä-Suomen välillä on suuri kahtiajako.
– Pohjoisessa ollaan enemmän muutamassa lämpöasteessa tai jopa pakkasen puolella, varsinkin Käsivarren suunnilla, Keränen kertoo.
Käsivarren pohjoisimmissa osissa saattaakin olla luvassa lumisateita. Käsivarressa Kilpisjärvellä satoi jo eilen virallinen ensilumi.
Etelässä sen sijaan on ajankohtaan nähden hyvin lämmintä, ja 20 astetta voi ylittyä vielä tänään ainakin maan itäosassa, Keränen arvioi.
Loppuviikon mittaan maan etelä- ja keskiosissa kuitenkin hieman viilenee.
Uusimmat
-
14:21
Ronnie O'Sullivan teki sen taas
-
14:18
Fifalta ja Uefalta painava ukaasi Espanjalle – MM-kisaisännyys uhattuna
-
14:15
Puolalaisille rakennusmiehille tuomiot oululaismiehen puukotuksesta ja potkimisesta – video näyttää, miten tilanne eteni
-
14:02
Huippupeli pelattiin karmeassa säässä: "Roiskivat ympäriinsä"
-
14:00
Poliisi epäilee: Suomeen salakuljetettiin Ruotsista kymmeniä kiloja huumeita – rikollisilta takavarikoitiin sarjatuliaseita
-
13:53
Orpo: Tavion Ukraina-päätöstä ei peruta eikä mahdollista mainehaittaa paikata – myöntää hallituksen erimielisyydet
-
13:47
Iranin korkein johtaja: Hamasin verilöyly Israelissa oli looginen ja laillinen
-
13:42
Kalanpyydykseen kuoli jo vuoden kuudes saimaannorppa
-
13:32
Ministeri Tavio saa valmistella uuden tasa-arvoa koskevan osion Suomen Ukrainan jälleenrakennussuunnitelmaan
-
13:29
Suomalaiset rauhanturvaajat jatkavat Libanonissa Israelin iskuista huolimatta
-
13:06
Presidentti Stubb: Tuki seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille on osa Suomen ulkopolitiikkaa
-
13:01
Isaac Sene ja Kastanja Rauhala aiheuttivat TTK-hurmion – näin he itse sen arvioivat: "Isaac on oikeasti aika kriittinen"
-
12:59
EU: Kiinalaisille sähköautoille korkeampi tullimaksu – Suomi jättäytyi äänestämästä
-
12:47
Israel väittää surmanneensa Hizbollahin tietoliikennejohtajan – MTV seuraa
-
12:22
Kommentti: 15-vuotiaan tytön surma Valkeakoskella tuo mieleen sarjakuristaja-Penttilän – teon perustelu lähes sanasta sanaan sama
-
12:22
Aurinko on nyt voimissaan – revontulia Välimerellä asti?
-
12:21
Pelicansille jättimäisiä uutisia – HIFK:n yllätyshankinta heti kovaan rooliin
-
12:09
Suomeen kunnolla lunta ja +15 astetta samana viikonloppuna – katso maan kahtia jakava ennuste
-
11:50
Järkyttävän tragedian varjostama Rust-elokuva saa ensi-iltansa
-
11:49
Vanha pommi räjähti lentokentällä Japanissa – matkustajakone rullasi ohi vain hetkeä ennen
-
Lataa lisää