Myös sunnuntaita vietetään pakkassäässä suuressa osassa maata – Merellä tuulee lujaa ja ajokeli on kehno pohjoisimmassa Lapissa

Pakkassää jatkuu tänään suuressa osassa maata, kertoo Ilmatieteen laitos.

Yön aikana lämpötila pyörii maan etelä- ja keskiosissa 4–11 pakkasasteen välillä, mutta päivää kohden sää lämpenee jokseenkin. Päivällä on pakkasta kahdesta seitsemään astetta. Länsirannikolla voidaan kuitenkin lähennellä jopa nollaa.

Maan etelä- ja keskiosissa on tänään selkeää tai puolipilvistä. Sen sijaan Itä- ja Etelä-Suomessa on ajoittain myös pilvisempää. Lumikuuroja on tiedossa maan lounaisrannikolla, ja vähäistä lumisadetta voidaan saada paikoin myös maan keski- ja kaakkoisosissa.

Pohjoisessa on sunnuntain aikana vaihtelevaa pilvisyyttä ja paikoin heikkoa lumisadetta. Lapissa sade on hieman runsaampaa.

Lämpötila pyörii maan pohjoisosissa 5 ja 15 pakkasasteen välillä.

Kaikilla merialueilla kovaa tuulta

Ilmatieteen laitos on antanut tieliikenteen varoituksia Lapin pohjoisosiin: Enontekiölle, Inariin ja Utsjoelle. Ajokelin kerrotaan muuttuneen huonoksi jo keskiyöstä alkaen lumisateen ja voimakkaan tuulen vuoksi. Ilmatieteen laitoksen mukaan liikenteen sujuvuus heikentyy ja keskinopeus alenee sääolojen vuoksi.

Enontekiölle on annettu erikseen myös tuulivaroitus. Tuulen nopeus voi olla puuskittain jopa 20 metriä sekunnissa. Ilmatieteen laitoksen mukaan laajalla alueella on myös yksittäisiä kaatuneita puita ja paikoittain voi olla myös lyhyitä sähkökatkoja.

Tuulivaroitukset ovat voimassa kaikilla merialueilla. Perämeren eteläosassa ja pohjoisosassa on sunnuntaina kovaa länsituulta. Näillä alueilla tuulen nopeus on jopa 17 metriä sekunnissa. Muilla merialueilla on puhaltanut keskiyöstä alkaen lännen ja luoteen välinen tuuli 15 metriä sekunnissa.

Perämeren pohjoisosassa on varoitettu myös jään kertymisestä. Jään kertyminen alusten rakenteisiin on Ilmatieteen laitoksen mukaan kohtalaista yön ja aamun aikana.

Lue myös:

    Uusimmat