Tutkimus: Yli 75-vuotiaiden verenpainetta kannattaisi hoitaa kuten nuorempienkin

Yli 75-vuotiaiden verenpainetta kannattaisi hoitaa yhtä intensiivisesti kuin nuorempien, tuore tutkimus osoittaa. Havainto haastaa nykykäytännön, jonka mukaisesti iäkkäiden verenpainetavoitteet on usein asetettu maltillisemmalle tasolle.

Tutkimuksen mukaan yli 75-vuotiaiden riski sairastua sydänkohtaukseen, sydämen vajaatoimintaan tai aivoverenkiertohäiriöön pienenee huomattavasti, jos heidän verenpaineensa lasketaan alle 120 mmHg:n tasolle. Tämä havaitaan verrattuna potilaisiin, joiden verenpainetavoite on 140 mmHg.

Tutkijat laskivat, että estääkseen yhden sairastumisen, 27 potilasta pitäisi hoitaa intensiivisesti kolmen vuoden ajan. Yhden kuoleman estäminen onnistuu hoitamalla 41 potilasta.

Havainnot perustuvat viime vuonna valmistuneen SPRINT-tutkimuksen aineistoihin ja laajentavat niitä paremmin kattamaan yli 75-vuotiaiden ikäryhmän. Ne myös haastavat nykyisiä hoitosuosituksia ja viittaavat siihen, että iäkkäiden hoitotavoitteet voisivat olla nykyistä kunnianhimoisempia. Tuloksia tulkitessa on kuitenkin syytä muistaa, että nyt julkaistut havainnot koskevat suhteellisen terveitä kotonaan asuvia iäkkäitä, joten havaintoja ei välttämättä voi yleistää hoitokodeissa asuviin tai esimerkiksi diabetesta sairastaviin.

Tutkimuksessa 2 600 yli 75-vuotiasta satunnaistettiin joko intensiiviseen, alle 120 mmHg:n verenpainetasoon tähtäävään tai maltillisempaan hoitoryhmään, jossa tavoite oli 140 mmHg. Osallistujia seurattiin kolmen vuoden ajan. Tulokset julkaistiin Yhdysvaltojen lääkäriliiton JAMA-lehdessä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. 

Korkea verenpaine – salakavala yllättäjä

Studio55.fi lähetyksessä vieraana professori ja ylilääkäri Kimmo Kontula toukokuussa 2015. 

Kohonnut verenpaine - salakavala yllättäjä 25:35

Lue myös:

    Uusimmat