Tutkimus: Tupakointi vaikuttaa sikiön kehitykseen jo hedelmöittymisen aikoihin – paha tapa kannattaa lopettaa ajoissa
Tutkimuksen mukaan tupakointi jo hedelmöittymisen aikoihin haittaa sikiön kehitystä.
Tupakointi raskauden aikana haittaa sikiön kehitystä, mutta sama näyttäisi tapahtuvan jo hedelmöittymisen aikoihin. Raskautta suunnittelevien kannattaisikin varmuuden vuoksi lopettaa tupakointi hyvissä ajoin ennen kuin alkavat yrittää raskautta.
Tulosten perusteella alkion kehitys on viivästynyt jo 10. raskausviikolla naisilla, jotka tupakoivat 14 viikkoa ennen ja 10 viikkoa jälkeen hedelmöittymisen. Sikiöt eivät myöskään kokonaan kiri tätä vajetta kiinni raskauden aikana, minkä vuoksi ne myös syntyvät pienikokoisina todennäköisemmin kuin savuttomien äitien lapset.
Human Reproduction -lehden julkaisemat tulokset perustuvat 690 äidin seurantaan vuosilta 2010–2018.
Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
06:45
Tutkimus selvitti: Tällaisissa ammateissa on korkeampi riski sairastua dementiaan
-
06:40
Tutkijat selvittävät: Kaikuuko Kolilla yhä pirun ääni? "Näin minä uskoisin – ei välttämättä mikään paha olento"
-
06:37
Taistelu Verboven herruudesta jatkuu – MTV seuraa sotaa
-
06:29
Oluentuoksuinen nostalgiapala! Näin Hjallis Harkimo rehenteli Nordiksen uumenissa 1997 – tänne Jokerit nyt palaa
-
06:20
Asiantuntija varoittaa sairaaloiden tulevaisuudesta: "Tämä on riski, joka pitäisi ottaa todella vakavasti"
-
06:14
Marjastaja kateissa yön yli – etsinnät käynnissä Paltamossa
-
06:06
Tukholmassa räjähdys asuintalossa – kolme ihmistä loukkaantunut, poliisi tutkii murhan yritystä
-
06:05
Kaverusten koulumatka keskeytyi karmivaan takaa-ajoon – lällättelystä suivaantunut huumekuski yritti ajaa lasten yli
-
05:45
Brittinäyttelijä David McCallum on kuollut
-
05:45
Entinen mopopoika, nykyinen K-kauppias Niko on järjestänyt kaksi supersuosittua mopomiittiä – näin ilkivalta ja kumin polttaminen estettiin
-
05:37
Ammattiliittojen protestiviikot alkavat tänään – näin ulosmarssit ja työnseisaukset nyt näkyvät
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
Lataa lisää