Mainos

Tutkimus: Tulevaisuudessa sinäkin olet mielestäsi nolo ihminen

Millainen olit kymmenen vuotta sitten? Saako muisto sinut naureskelemaan vanhoille tai kipristelemään häpeästä? Kymmenen vuoden päästä näet nykyisen minäsi samalla tavoin, kertovat tutkijat.

Tuoreen tutkimuksen mukaan tiedostamme muuttuneemme viimeisimmän kymmenen vuoden aikana huomattavasti, mutta silti kuvittelemme pysyvämme suhteellisen samanlaisena tästä eteenpäin.

– Esimerkiksi keski-ikäiset ihmiset usein muistelevat teini-ikäistä itseään huvittuneina ja hieman pahoillaan. Tulemme kuitenkaan harvoin ajatelleeksi, että tulevaisuudessa todennäköisesti näemme nykyisen minämme samassa valossa, toteaa tutkimusta johtanut Daniel T. Gilbert Harvardin yliopistosta New York Times -lehdelle.

Kyselytutkimuksessa selvitettiin 19 000 ihmisen mielipidettä itsestään nyt ja vuosia aikaisemmin. 18–64-vuotiailta koehenkilöiltä kysyttiin minkä verran he ovat muuttuneet viimeisimmän kymmenen vuoden aikana ja minkä verran he uskoivat muuttuvansa tulevaisuudessa.

– Niin nuoret, keski-ikäiset kuin vanhatkin kokivat muuttuneensa paljon vuosien saatossa, mutta eivät ajatelleet muutoksen jatkuvan myös tulevaisuudessa. Ilmeisesti kaikki ikäluokat uskoivat jo olevansa valmiita sellaisia, kuin he tulevat olevan loppuikänsä, tutkimuksessa kerrotaan.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.