Tärkeimmät syyt käyttöjärjestelmästä toiseen hyppäämiseen ovat parempi käyttökokemus ja kilpailukykyisempi hinta, selviää PCMagin julkaisemasta tutkimuksesta. Kolmen vuorokauden aikana 2 500 amerikkalaiskäyttäjän joukko kertoi, miksi ekosysteemin vaihto tuntui parhaalta ratkaisulta.
Kyselytutkimukseen osallistuneista 18 prosenttia päätyi vaihtamaan Androidista iOS:n puolelle 11 prosentin tehdessä päinvastoin. Näin ollen, mukavat 71 prosenttia oli pysytellyt saman ekosysteemin kelkassa jo vuosia, joten lojaalius näyttää siltä osin olevan älypuhelinkäyttäjillä yleistä. Käyttäjät vaikuttavat tykästyneen tuttuun toimintamalliin, eikä uuden opettelu mahdollisine ongelmineen näytä houkuttavan.



