Tutkimus: Suomalaiset eivät ole vakuuttuneita autonomisesta liikenteestä

Liikenneturva selvitti suomalaisten mielipiteitä ja kokemuksia autojen turvatekniikasta kyselytutkimuksella joulukuussa 2016. Tutkimuksen toteutti Kantar TNS internetpaneeli GallupForumissa. Itseohjautuvien autojen osalta haastateltiin yhteensä 1238 autoilevaa vastaajaa

Valtaosa kyselyyn vastanneista suomalaisista suhtautuu varauksella itseohjautuviin autoihin. Eniten automaattiautoissa huolestuttaa järjestelmän mahdollinen epäkuntoisuus, tekniikan toimimattomuus Suomen olosuhteissa, tietokonevirukset ja hakkerointi. Myös moraalisten ristiriitojen ratkaisukyky huolestuttaa. Koneen ei uskota kykynevän ratkaisemaan tilanteita, missä joudutaan valitsemaan kahdesta huonosta vaihtoehdosta toinen.

Suurin osa kuitenkin uskoo, että älytekniikka tulee muuttamaan liikkumista huomattavasti. Suurimpia hyötyvaikutuksia nähdään muun muassa ikäihmisten liikkumismahdollisuuksien säilymisessä, pysäköimisessä sekä ruuhkien ja saasteiden vähenemisessä. Eniten positiivista vaikutusta nähdään kuljettajien inhimillisten virheiden vähenemisessä. Kohtuuhintaisia itseohjautuvia autoja uskotaan olevan saatavilla Suomessa 11-30 vuoden kuluttua. Liikenteen automaation edistämisen uskotaan lisäävän myös painetta teiden korjaamiseen, jotta uusi tekniikka toimisi kunnolla.

Nykyaikaiset autot, jotka on varustettu teknisin tukijärjestelmin, koettiin sopivimmiksi nykyliikenteeseen. Vain 15 prosenttia vastaajista olisi valmis siirtymään heti itseohjautuvuuteen tai robottiautoihin.

Lue koko tutkimus täältä.

Lue myös:

    Uusimmat