Tutkimus: Sosiaalietuuden maksu vain kerran kuussa vähentää säästämistä ja lisää kulutusta

Sosiaalietuuksien maksupäivien määrä kuukauden sisällä vaikuttaa huomattavasti siihen, kuinka paljon etuuksien saaja kuluttaa ja kuinka paljon panee säästöön. Tähän johtopäätökseen tultiin uudessa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkimuksessa.

Säästämisen havaittiin olevan noin 3–5 prosenttia vähäisempää ihmisillä, joille etuus maksettiin kerran kuussa. Heitä verrattiin tukensa kahdessa osassa saaneisiin.

Etuuden maksupäivän jälkeen kuluttaminen pelkästään välittömiin, heti kulutettaviin hyödykkeisiin nousi hetkeksi jopa noin 24 prosenttia. Tällaisiksi laskettiin esimerkiksi elintarvikkeet, ravintolakäynnit, julkinen liikenne ja tapahtumissa käynti.

VATT:n johtava tutkijan Tuomas Matikan mukaan kulutuspiikit eivät selity sillä, että edunsaajat ostaisivat vain kestotavaraa tai kiristäisivät vyötä loppukuusta. Päinvastoin kerran kuussa maksettava etuus johti tutkijan mukaan 4,3 prosenttia korkeampaan kokonaiskulutukseen. Näyttöä saatiin myös siitä, että kulutusluottoja käytettiin enemmän kerralla tukensa saaneiden keskuudessa.

–  Näimme sen, että ihmisillä, jotka saivat alkukuusta maksun, olivat korkomaksut hieman suurempia. Sitä tietoa meillä ei ollut saatavilla, kuinka suuri osa näistä tulee kulutusluotoista ja kuinka suuri osa muista syistä, kertoo Matikka.

Eri etuuksien maksupäiviä ei ole koordinoitu keskenään

Tutkimus perustui rekisteritietoihin aikaisemmin voimassa olleesta eläkemaksujen eritahtisesta maksamisesta. Matikan mukaan tutkimuksen kohteena olleet eläkeläiset olivat kuitenkin keskimäärin nettosäästäjiä, eli kerralla kuukaudessa tukien saaminen näkyi lähinnä siinä, että rahaa jäi vähemmän säästöön.

Tutkijan mukaan havaitut tekijät olisi hyvä huomioida, jos ja kun sosiaaliturvajärjestelmän yksityiskohtiin tehdään uudistuksia – esimerkiksi jakamalla etuuksia useampiin maksupäiviin, mikä tasaisi etuuksien saajien kulutusta kuukauden sisällä ja vaikuttaisi säästämispäätöksiin.

– Tätä on kansainvälisestikin tutkittu ja havaittu muissakin tutkimuksissa, että maksupäivät vaikuttavat kulutukseen. Jos saa paljon rahaa samaan aikaan, se nostaa sitä kokonaiskulutusta ja vaikuttaa säästämiseen, tutkija sanoo.

Matikan mukaan sosiaalietuuksien maksupäivien osalta kenttä on hajallaan eikä eri etuuksien maksupäiviä ole erityisesti koordinoitu. Tutkijan mukaan joillekin ihmisille kaikki etuudet tulevat samaan aikaan ja toisille hajautetummin.

Kelan mukaan monen asiakkaan etuudet tulevat tilille hajautetusti pitkin kuukautta. Pitkäaikaisten, jatkuvasuoritteisten etuuksien kuten esimerkiksi vanhempainpäivärahan, työttömyysturvan ja eläkkeiden kohdalla maksupäivä on määritelty joko laissa tai asetuksessa.

Lue myös:

    Uusimmat