Tutkimus: Kodin eri käyttötarkoitukset – mitä ryhmää edustat?

Tutkija Heidi Paavilainen löysi väitöskirjaansa tehdessään kodille sen esineitä tutkimalla paljon laajemman kirjon käyttötarkoituksia kuin mitä perinteisesti ajatellaan. Mikä neljästä käyttötarkoituksesta sopii parhaiten omaan kotiisi?

1. Rauhan satama

Kodin perinteisin käyttötarkoitus on rauhan satama; paikka, joka sisustetaan viihdyttäväksi paikaksi, jossa mieli lepää.

2. Hotelli

– Koti voi toimia myös hotellina. Siellä pidetään ihmisiä, kotia ja vaatteita puhtaana. Imuroidaan, puunataan, touhutaan, Paavilainen luettelee.

3. Museo

Hotellimaisen kodin lisäksi Paavilaisen tutkimusaineistosta kävi ilmi, että kotiin voidaan suhtautua myös museona.

– Kodissa säilytetään ja varastoidaan paljon tavaraa. Ajatellaan, että vaikka tavarasta ei olisi juuri sillä hetkellä paljoakaan iloa, siitä tulee olemaan iloa joillekin muille tulevaisuudessa. Monilla meistä on kaappien kätköissä tai esillä tavaroita, joita säilytetään lapsille tai lapsenlapsille, Paavilainen selittää.

4. Arvaamaton ja mystinen

Tutkimuksen mukaan kodin yllättävin käyttötarkoitus oli mielihyvää tuottavan rauhan sataman vastakohta: stressaava mysteeri.

– Vastenmieliset esineet saattavat pysyä kotona sen vuoksi, että ihmiset haluavat säilyttää kodissaan tietynlaista arvaamattomuutta ja kontrolloimattomuutta. Kodin ja kodin sisustuksen ei toivotakaan olevan täysin hallittu kokonaistaideteos, jota rakennetaan pieteetillä, vaan orgaaninen, yllätyksellinen ja jopa mystinen.

Heidi Paavilaisen väitöskirja aiheesta perustuu empiiriseen aineistoon, joka kerättiin haastatteluin ja valokuvaamalla 17 kotia pääkaupunkiseudulla vuosina 2004–2007.

Lue lisää kodin vastenmielisistä esineistä:


MTV3 / Jenni Junkala

Lue myös:

    Uusimmat