Tutkimus: Juo kahvia, niin voit säästyä ennenaikaiselta kuolemalta
Yhdysvalloissa toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että kahvia säännöllisesti juovat ihmiset olivat pienemmässä vaarassa kuolla erilaisiin tauteihin, kuten sydänsairauksiin tai diabetekseen, kuin ne, jotka eivät juoneet kahvia lainkaan.
Mitä enemmän tutkimukseen osallistuneet henkilöt joivat kahvia, sitä alhaisempi oli heidän riskinsä kuolla. Sama päti myös kofeiinitonta kahvia nauttivien kohdalla.
– Kahvi sisältää lukuisia ihmisille hyödyllisiä yhdisteitä, kuten foolihappoa, kaliumia ja kofeiinia, lääkäri ja tutkimuksen johtaja Erikka Loftfield Rockvillen kansallisesta syöpäinstituutista Marylandista kertoi Reutersille.
Loftfieldin mukaan monissa aikaisemmissakin tutkimuksissa kahvinkulutus on yleisesti yhdistetty alhaisempaan riskiin kuolla ennenaikaisesti, kuten myös alhaisempaan riskiin kuolla sydänsairauksiin.
Mitä enemmän kahvia, sitä alhaisempi riski
Tutkijat tarkastelivat edellisissä tutkimuksissa kerättyjen yli 90 000 aikuisen tietoja. Näitä henkilöitä oli seurattu vuodesta 1998 vuoteen 2009, eikä heillä ollut taustalla syöpää tai verenkiertoelimistön sairauksia. Seurantatutkimuksen alussa he olivat ilmoittaneet kahvinjuontitottumuksensa samoin kuin muut yksityiskohdat ruokavaliostaan ja terveydestään.
Vuoteen 2009 mennessä 8700 tutkituista oli kuollut. Kun muut kuolleisuuteen vaikuttavat tekijät, kuten tupakointi, rajattiin ulkopuolelle, tutkijat havaitsivat kahvinjuojien olleen pienemmässä riskissä kuolla kuin niiden, jotka eivät juoneet kahvia.
Riski oli pienin niillä henkilöillä, jotka joivat päivässä kahvia neljästä viiteen kuppia. Kahdesta kolmeen kuppia nauttivien riski kuolla laski keskimäärin 18 prosenttia.
Kahvinjuojilla oli alhaisempi riski kuolla sydänsairauteen, kroonisiin hengitystiesairauksiin, diabetekseen, keuhkokuumeeseen ja influenssaan. He olivat myös pienemmässä riskissä toteuttaa itsemurha. Sen sijaan syövän esiintyvyyteen kahvinjuonnilla ei ollut vaikutusta.
– Vaikka kahvinjuonti onkin käänteisesti yhdistetty joihinkin syöpiin, tässä tutkimuksessa emme huomanneet yhteyttä kahvin ja syöpien kehittymisen välillä. Tämä saattaa johtua siitä, että kahvi vähentää kuolleisuutta joidenkin syöpien kohdalla, mutta ei kaikkien, Loftfield sanoo.
Ei kuitenkaan pidennä elinikää
Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että tutkimus ei todista kahvin pidentävän elinikää.
– Kahvin juominen korreloi muiden terveellisten elintapojen kanssa. Kahvia säännöllisesti nauttivilla on todennäköisesti myös muita hyvää terveyttä ylläpitäviä tapoja, kuten liikunta ja terveellinen ruokavalio, vaikka tutkijat yrittivätkin ottaa nämä seikat tutkimuksessa huomioon, kommentoi lääkäri Marc J. Gunter Imperial College Londonista.
– Kahvin juomisesta ei ainakaan ole mitään haittaa. Jos juot kahvia, niin jatka toki tapaasi.
Lähde: Huffington Post
Miten kahvi päätyy kuppiisi?
MTV:n Makuja.fi kävi tutustumassa Meiran tehtaalla siihen, millaisen matkan kahvi tekee ennen päätymistään suomalaisen kahvikuppiin.
Uusimmat
-
09:18
KKH: Tytti Yli-Viikarin ehdollinen vankeustuomio jää voimaan
-
09:16
Kaapo Kakko laittoi NHL-tulokkaan pulpettiin – suomalaiselta karu temppu heti kättelyssä
-
09:06
Tennispelaajan silmitön raivo tallentui videolle – ministerikin tuomitsi häpeällisen käytöksen
-
09:03
SAK:lla ei suuria odotuksia pääministeri Orpon tapaamiseen, Akava valmis työtaistelutoimiin "tarvittaessa"
-
09:00
Luottamus rakentamiseen vajosi EU:n alimmaksi – huonoja enteitä myös työttömyyden kehityksestä
-
09:00
Oma joukkue julkaisi pilkkavideon tähtipelaajastaan – agentilta kovasanainen jyrähdys
-
08:48
IL: Kansanedustajan epäiltiin vuotavan salaisia tietoja Venäjälle puolustusvaliokunnan kokouksista – edustaja kiistää
-
08:43
Suomalaishyökkääjältä maailmanluokan temppu läpiajossa – selostaja kiihtyi totaalisesti: "Millä tavalla viimeistelee!"
-
08:38
Verkkokauppajätti Amazon haastettu oikeuteen
-
08:36
Autoliikenne keskeytettiin Krimin sillalla – MTV seuraa sotaa
-
08:27
Live kello 10.30: Tältä näyttää tähän asti käytössä ollut vesijohtoputki 1800-luvulta – MTV paikalla Mannerheimintien jättiremontissa
-
08:22
Huomasitko? Tuotteiden hinnat muuttuivat tiistaina Alkossa
-
08:15
Noin 80 nautaa kuoli liekkeihin navettapalossa Parikkalassa – ulkopuolinen hälytti palokunnan, kun taivaanrannassa loimotti
-
07:49
TPS-kulisseissa käänne – johtoportaaseen uusi nimi eduskunnasta
-
07:01
Päivittäinen kipu varjosti Ilarin, 29, elämää – nyt ex-ammattiurheilija on osa jättimäistä suomalaisilmiötä: "Tässä pysytään"
-
06:55
Ainakin sata ihmistä kuollut hääjuhlassa Irakissa
-
06:50
Ilves kirouksen kourissa SM-liigassa – Antti Pennanen kommentoi merkittävää ongelmaa: "Se on todella vaikeaa"
-
06:45
Tuleeko MM-kalenteriin palaavasta kisasta Rovanperän näytös? Chilen rallissa suomalaiskuskille osuvat erikoisuutensa
-
06:45
Nämä ruoat voivat pienentää sydän- ja verisuonitautien riskiä – syötkö jo?
-
06:42
Kansalaisaloite Venäjän Maarianhaminan-konsulaatista keräsi 50 000 allekirjoitusta – etenemässä eduskuntaan
-
Lataa lisää