Tutkimus: Iäkkäät ovat onnellisia
Suomalaiset ikääntyvät onnellisesti. Tähän tulokseen tultiin Kansallisessa senioritutkimuksessa, johon vastasi 800 iältään 55–80-vuotiasta suomalaista. Yleinen käsitys vanhenemisesta on silti ikävä ja sairauskeskeinen.
Syyskuun 25. päivänä julkistetun Kansallisen senioritutkimuksen toteuttivat ET-lehti ja 15/30 Research.
– Julkisessa keskustelussa usein painotetaan, että vanheneminen on jotenkin ikävää. Tutkimuksessamme kuitenkin selvisi, että kaksi kolmesta seniorista kokee elävänsä tällä hetkellä elämänsä parasta aikaa. Verrokkiryhmän eli kahdensadan alle 55-vuotiaan osalta vastaava prosenttiosuus oli pienempi: mitä enemmän ikää, sitä enemmän omaa elämää arvostetaan, vastaava tutkija ja projektijohtaja Mikko Ampuja kertoi Kansallisen senioritutkimuksen julkistustilaisuudessa.
Vastanneista 81 prosenttia oli onnellisia ja 78 prosenttia koki elämänsä olevan aktiivista ja täynnä toimintaa. 51 prosenttia ilmoitti olevansa valmiita tekemään töitä tavalla tai toisella myös eläkeiässä.
– Nuoret haikailivat menneen perään yhtä paljon kuin vanhemmatkin ikäryhmät. Yksinäiseksi itsensä kokivat puolestaan useammin nuoret kuin 55–80-vuotiaat, joista yksinäisiksi ilmoittautui 14 prosenttia. Keski-ikäistenkään elämä ei heidän omasta mielestään ollut yhtä aktiivista ja täynnä toimintaa kuin senioreilla.
Arjesta tarvitaan vapaapäiviä
Senioreiden päivät koostuvat kotiaskareista, median käytöstä, harrastuksista sekä ystävien ja aika ajoin myös lastenlasten tapaamisesta.
– Kiireettömällä eläkeläisellä aamuhetki voi kestää puoleenpäivään, kun juodaan kaikessa rauhassa kahvit, luetaan lehdet ja katsotaan televisiota. Toisaalta päivän tekemisiä myös "projektiutetaan" niin, että joskus pienestäkin asiasta tehdään päivän tärkein juttu. Esimerkiksi jonkin tuotteen hankkimista tai vierailua kaverilla tai palvelupisteessä saatetaan suunnitella ja toteuttaa tarkasti, Ampuja kertoi.
Arki ja viikonloppu eivät välttämättä eroa toisistaan.
– Moni vitsaili, ettei edes muista, mikä päivä on menossa. Mutta joka tapauksessa arjesta tarvitaan vapaapäiviä. Niitä otetaan lähtemällä kavereiden kanssa kaupungille tai ostoksille, oli sitten keskiviikko tai sunnuntai. Myös siivous rytmittää arkea, esimerkiksi lauantai voi olla siivouspäivä.
Haaveena terveyden säilyminen
Senioreilla oli myös haaveita.
– He kokevat terveyden ja hyvinvoinnin valtavan isona asiana. Jos terveys menee, itsenäisyys voi hävitä. Koska vapaus toteuttaa itseään jokaisena päivänä on hirveän tärkeä, terveyden säilyminen on sekä haave että pelko.
Myös matkailusta ja uuden oppimisesta haaveiltiin.
– Matkailu saattaa tarkoittaa pieniä matkoja lähiseudulle, kaupunkilomia Euroopassa tai vaikka sitä, että lähdetään muutamaksi kuukaudeksi reissulle oppimaan kieliä ja kulttuureja. Osa aikoi tehdä väitöskirjan tai kirjoittaa kirjan.
Kunnioitus korkeimmillaan 45-vuotiaana
Vaikka senioreista 77 prosenttia oli ylpeitä omasta elämästään, he eivät juuri kokeneet saavansa muilta kunnioitusta.
– On mielenkiintoista, miten suomalainen yhteiskunta suhtautuu senioreihin. Kunnioituspiikki nähdään 45 vuoden iässä, kun ollaan tehokkaita työyhteisössä, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän koettu kunnioitus laskee. Voisimmeko tehdä yhdessä jotain, mikä kasvattaisi senioreiden kokemaa kunnioitusta?
– Koska suurin osa senioreista on onnellisia ja voi hyvin, meidän pitäisi siirtyä pois sairauskeskeisestä ajattelusta, Ampuja sanoi.
Kuvat: Colourbox.com
Lue myös uutinen:Ikääntyneet: Meitä ei kuunnella täällä tarpeeksi
Uusimmat
-
05:12
Yksi ihminen kuoli huoneistopalossa Varkaudessa, muut asukkaat evakuoitiin talosta
-
23:29
Poliisi ottanut kiinni yli 1500 Elokapina-liikkeen aktivistia Hollannissa – kymmeniä odottaa syytteet
-
23:03
Kimi Räikkönen sai vielä pitää F1-ennätyksensä – näin Max Verstappen riisti paalun Fernando Alonsolta
-
23:02
Aki Kaurismäen elokuva voittanut Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon
-
22:34
Charles Leclercille lähtöruuturangaistus Monacon GP:hen
-
22:22
Saksan sankari häkeltyi upeasta voittomaalistaan – "Pystyin hädin tuskin hengittämään"
-
22:16
Loton 2 000 000 euron potille ei voittajaa – tässä oikea rivi
-
22:13
200 miljoonan euron rankkarit! Luton nousee Valioliigaan hurjan trillerin päätteeksi
-
22:01
MM-kisoissa pamahti huikea jättipaukku – taustalla häärinyt Pekka Kangasalusta: "Vaikea löytää sanoja!"
-
21:48
Tutkijat sörkkivät koe-eläimen ”sonic hedgehog” -geeniä: Suomut muuttuivat höyheniksi
-
21:46
Yksi Suomen kansalainen pelaa MM-finaalissa – tämän toivomuksen hän välitti suomalaisille uroteon jälkeen
-
21:46
HJK kompastui sarjajumboon – tulokasvahti torjui IFK Mariehamnille pisteen
-
21:38
Riemu repesi Saksan pukukopissa, suomalaisluotsikin pisti tanssiksi – näin finaalipaikkaa juhlittiin
-
21:10
Jääkiekon MM-kisojen 2023 otteluohjelma, tv-lähetykset ja tulokset
-
21:05
Saksa historiallisesti MM-finaaliin! Takaa-ajo huipentui jatkoaikavoittoon
-
21:02
Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan: "Se on aikamoinen säätö ja sotku"
-
20:31
Eeva Lehtimäen kommentti: Maahanmuuttokriisistä hauraaseen sopuun – Säätytalo jatkaa kohti oikeistohallitusta
-
20:23
Hetkinen! Tv-ohjaajalta täpärä pelastus suomalaisten kiekkokatsojien pyllistysaikeisiin
-
20:21
Takon tehtaalla keskellä Tamperetta tulipalo – tilanne hallinnassa
-
20:14
Tutkimus selvitti, tuntevatko pettäjät syyllisyyttä syrjähypyistään
-
Lataa lisää