Tutkimus haastaa käsitykset miesten yleisimmän syövän hoidosta – leikkauksella jopa kolme vuotta lisää elinaikaa

Vakavasti sairaat miehet puhuvat vertaistuen arvokkuudesta 1:17
Eturauhassyöpäpotilaat Keijo ja Pentti kertovat vertaistuen merkityksestä.

Paikallista eturauhassyöpää potevat saavat tuoreen tutkimuksen mukaan noin kolme vuotta lisää elinaikaa, jos heidän syöpänsä hoidetaan eturauhasen poistoleikkauksella. Tämä havaittiin lähes kolmekymmentävuotisessa seurannassa.

Havainnot ovat mielenkiintoisia, sillä myös toisenlaisia tuloksia on saatu. Viime vuonna julkaistu PIVOT-tutkimuksen aineistoihin perustuva tutkimus päätyi näkemykseen, jonka mukaan ainakaan varhaisessa vaiheessa olevia paikallisia kasvaimia ei yleensä kannattaisi leikata.

Nyt julkaistu tutkimus alkoi vuonna 1989, minkä jälkeen lähes 700 eturauhassyöpää sairastavaa miestä satunnaistettiin joko eturauhasen poistoleikkaukseen tai seurantaryhmään, jota ei leikattu. Miehiä seurattiin vuoteen 2017 saakka.

Seurannan päättyessä 80 prosenttia miehistä oli menehtynyt, mutta kuolleisuus oli ollut alhaisempaa leikkausryhmässä kuin seurantaryhmässä. Tutkijat arvioivat, että eturauhasen poistoleikkauksen ansiosta mies sai keskimäärin noin kolme vuotta lisää elinaikaa. Yhden kuoleman estäminen seurannan aikana edellytti noin kahdeksan miehen leikkaamista.

Syöpiä todetaan enemmän ja varhaisemmassa vaiheessa

Erot nyt julkaistujen ja aiempien havaintojen välillä voivat johtua eturauhassyövän diagnostiikassa tapahtuneista muutoksista, joiden ansiosta nykyään syöpiä todetaan enemmän ja varhaisemmassa vaiheessa. Kuitenkin suuri osa nykyisissä PSA-seulonnoissa löydetyistä syövistä on paikallisia ja hitaasti kasvavia, ja niiden ennuste on yleensä hyvä ilman hoitoakin. Tällöin mies saa usein vain leikkauksesta koituvat haitat. Lääkärien haasteena onkin erottaa, mitkä syövät todennäköisesti etenevät ja mitkä eivät.

Eturauhassyöpä on yleisin miesten syöpä Suomessa. Siihen kuolee noin 850 miestä joka vuosi. Uusia tapauksia todetaan vuosittain runsaat 5 000. Sairastuneiden keski-ikä on 70 vuotta.

Copyright Duodecim 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat