Tutkijat kehittivät laulun, joka saa vauvat taatusti iloisiksi – kokeile kotona!

Jokainen vanhempi tietää, kuinka vaikeaa oman pienokaisen miellyttäminen voi välillä olla. Nyt tähän arkiseen ongelmaan on saatettu löytää ratkaisu. 

Jo aiemmat tutkimukset osoittavat, että lapset nauttivat musiikista jo kohdussa. Tämän ajatuksen pohjalta lasten kehityksen asiantuntija Caspas Addyman ja musiikkipsykologi Lauren Stewart loivat yhdessä lapsiystävällisen laulun, jonka he lupaavat saavan lapsen välittömästi hyvälle mielelle. Kuulostaa hyvältä, vai mitä? 

Kaksikko käytti hyödykseen aiempia, lapsiin ja musiikkiin liittyviä tutkimuksiaan. Addyman on aiemmin työskennellyt työryhmässä, joka selvitti rytmien ja äänien yhteyttä vauvojen kikatukseen. Stewart osallistui puolestaan viime marraskuussa julkaistuun tutkimukseen, jossa pyrittiin selvittämään, miksi tietyt kappaleet jäävät päihimme soimaan. Yhdistämällä nämä havainnot, kaksikko loi listan vaatimuksista, joita vauva-ystävällisen kappaleen tulisi sisältää.

Lapset tulevat iloiseksi laulusta, joka on...

  • Kirjoitettu duurissa
  • Seuraa yksinkertaista ja toistuvaa melodiaa
  • Sisältää soitinten, kuten rummun pärinää, joiden tahti nousee luoden ennakointia
  • Sisältää nopean temmon, joka on nopeampi kuin vauvojen sydämen syke
  • Laulajana on energinen naissolisti
  • On äänitetty oikean vauvan läsnäollessa

Näiden suuntaviivojen avulla tutkijat loivat neljä eri sävelmää, joiden toimivuutta he testasivat oikeilla vauvoilla. Kun oikea melodia löytyi, sille muotoiltiin sopivat sanat ja kappaleeseen lisättiin joukko erilaisia ääniä, kuten piippauksia ja auton ääniä. Näin syntyi ”Happy Song”, jonka havaittiin ilostuttavan pieniä lapsia välittömästi sen soidessa.

Kuuntele, saako "The Happy Song" hymyn lapsesi huulille. 


Addymanin mukaan kappaleen salaisuus löytyy sen hassuudesta ja sosiaalisuudesta. Tutkijat soittivat kappaletta 20 vauvalle, ja he huomasivat hymyn leviävän vauvojen kasvoille heti kappaleen soidessa. 

Vaikka kappaleella tehdyt testit ovat varsin pieniä ja joidenkin tahojen mukaan epätieteellisiä, Addyman vakuuttaa, että kappale saa vauvat taatusti iloisiksi. 

Lähde: TheConversation 

***

Lue myös:

    Uusimmat