Tutkijat ovat löytäneet harvinaisia kääpiökirahveja Namibiasta, Angolasta, ja nyt myös viimeisimpänä Ugandasta.
– Olimme kaikki todella yllättyneitä, kertoo suojelujärjestö Giraffe Conservation Foundationin perustaja Julian Fennessy Ugandasta.
Ensimmäistä kertaa kääpiökirahvi löydettiin vuonna 2015 Namibiassa, ja muutama vuosi myöhemmin Angolassa, selviää tuoreesta tutkimuksesta.
Kun kuvat kääpiökirahveista alkoivat levitä internetissä, moni luuli kuvia manipuloiduiksi.
– En uskonut sitä aluksi. Rehellisesti sanoen luulin aluksi, että ne ovat kuvamuokkauksia, sanoo Save Giraffes Now -järjestön asiantuntija David O’Connor New York Timesille.
Tutkijat selvittivät, miksi kirahvit ovat niin pieniä.
Säkäkorkeudeltaan alle kolmemetrisillä kirahveilla havaittiin luuston kasvuhäiriö, toiselta nimeltään kääpiökasvuisuus. Tämä on ensimmäinen kerta, kun häiriötä on löydetty kirahveilla.
– Meidän täytyy vielä tehdä lisää geenitutkimusta, mutta nämä ovat todellakin kääpiökirahveja, Fennessy kertoo Reutersille.

