Tutkijan arvio: Täällä suurin sinileväriski
Suomen ympäristökeskus on jo vuosien ajan antanut ennusteita Itämeren sinilevätilanteesta, jotka perustuvat muun muassa meriveden fosforipitoisuuteen.
Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Seppo Knuuttilan mukaan meren pintakerrosten fosforipitoisuus vaikuttaa merkittävästi sinilevän kukintariskiin.
– Fosfori, joka siellä meressä on, muodostaa sen (kukinta)riskin perustason. Viime kädessä kesän sääolosuhteet ratkaisee sen, syntyykö kukintaa. Meidän ennusteiden mukaan Suomen omille merialueille sinileväkukintariski on suurin Saaristomeren eteläosissa, sanoo Knuuttila.
Pääosassa Pohjanlahtea ja Suomenlahden itäosissa kukintariski on sen sijaan Knuuttilan mukaan vähäinen. Itäisellä Suomenlahdella on Knuuttilan mukaan nähty jo muutaman vuoden ajan kehitystä parempaan suuntaan.
– Fosforipitoisuudet ja levämäärät näyttävät olevan laskussa, eli siellä näyttäisi tapahtuneen jonkinlainen taittuminen rehevöitymiskehityksessä, joka meni huonompaan suuntaan aina johonkin vuoden 2005 tienoille asti, sanoo Knuuttila.
Millaisella nopealla testillä jokainen voi tarkistaa, onko vedessä oleva levä myrkyllistä? Katso koko haastattelu!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää