Tutkija noroviruksesta: Kestää monet puhdistusaineet, mutta ei hyppää kenenkään päälle

THL:n erikoistutkija: Ei noro kenenkään päälle hyppää 7:37

Ruotsinristeilijä Silja Symphonyllä jo muutaman viikon jyllännyt norovirusepidemia on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijankin mielestä poikkeuksellinen, muttei täysin harvinainen.

– On se siinä mielessä poikkeuksellista, että Ruotsinlaivoilla ei ole aikaisemmin ollut tällaista vastaavaa, mutta norovirusepidemioita on jatkuvasti kouluissa, päiväkodeissa, hoitolaitoksissa ja sairaaloissa., THL:n erikoistutkija Satu Murtopuro sanoo.

Virusta on yritetty hävittää laivalta useiden suursiivousten ja tehokkaan desinfioinnin avulla, mutta vielä eilen aamulla raportoitiin muutamista vatsatautitapauksista. Miten tauti voi tehotoimenpiteistä huolimatta olla edelleen valloillaan?

– Norovirus on todella lämmönkestävä ja se on myös monen puhdistusaineen kestävä, eli se saattaa elää kosketuspinnoilla jopa kaksi viikkoa. Se on syy, miksi siinä säilyy tartuttavuutta vielä.

Virusepidemian säikäyttämät matkustajat ovat suunnanneet laivoille käsidesit matkassa, mutta laajalle levinnyt vatsatauti on saanut monen spekuloimaan, voisiko virus levitä myös ilmastointikanavia pitkin.

Murtopuron mukaan tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

– On mahdollista saada niin sanottu aerosolitarunta, eli jos hoitaa vaikka lasta, joka oksentaa, saattaa siitä saada tartunnan, mutta se ei hyppää kenenkään päälle.

Lue myös:

    Uusimmat