Tutkija: Inkeriläisten löytäminen on tuurista kiinni

Inkerinmaalaisten tarinat ovat pääpiirteittäin samanlaisia, kertoo oman sukunsa tarinaa Inkerinmaalla tutkinut sukututkija Pekka Wikberg.

– Jokaisella on oma henkilökohtainen tarinansa, mutta inkeriläisten tarina ja historia on samantyyppinen kaikilla. Ensin viedään johonkin, jätetään sinne, tehdään metsätöitä, ihmisiä kuolee ympärillä, nähdään nälkää, joku jää henkiin ja pääsee palaamaan jotakin ihmeellistä reittiä pitkin takaisin Suomeen. Nämä ovat niitä tarinoita joita kuulee, mutta monia tarinoita ei koskaan kuulla, muistuttaa Pekka Wikberg.

Inkeriläisten heikot olot alkoivat 1930-luvulla, kun maassa tapahtuvien pakkokollektivisointien ja kulakkina karkottamisen seurauksena moni menetti kotinsa, omaisuutensa ja jopa elämänsä. Pakkokollektivisointi tarkoitti yksityisten maiden, karjojen ja maatalouskoneiden luovuttamista valtion valvomille ja omistamille maatiloille.

Kulakit olivat nimitys varakkaista maanviljelijöistä. Kulakkeja erotettiin perheistään ja karkotettiin kodeistaan Siperiaan.

Sota hankaloitti kotiin paluuta

Toisen maailmansodan aikana inkeriläisiä saapui Suomeen noin 65 000 ja kun sota päättyi, heitä palasi takaisin noin 56 000, kertoo tutkija Wikberg.

– Erityinen ryhmä olivat lapset, jotka olivat tulleet Suomeen orpoina, tai sotilaat, jotka taistelivat Suomen puolella Venäjää vastaan. Heidät oli pakko palauttaa, kertoo Wikberg.

– Kukaan ei kuitenkaan päässyt kotiin, vaan heitä vietiin Siperiaan tai Keski-Aasiaan, ketä minnekin.

Venäjälle palaamisen jälkeen osa pakeni muun muassa Viroon, Ruotsiin ja Kanadaan.

Inkeriläisten tarinoista tunnetumpia

Tutkija Pekka Wikberg toivoo, että inkeriläisten historia ja kulttuuri olisivat tunnetumpia Suomessa.

– Se suomalainen kulttuuri joka Inkerinmaalla on ollut ennen vallankumousta, ei ollut surkeuden kuva, vaan inkeriläisten joukossa oli hyvin edistyksellisiä ja sivistyneitä, korkeasti koulutettuja ihmisiä. Vallankumouksen jälkeen nämä sivistyneistöön kuuluvat olivat ensimmäisiä, jotka tuhottiin. Noin 4 000 henkilöä pakeni Suomeen.

Inkerin kulttuuriseura auttaa etsimään sukulaisia tai ystäviä, mutta helppoa se ei ole. Kyselyjä tulee kuukausittain.

– Yhteydet ovat huonot, ja alue on vaikea tutkia. Se on usein tuurista kiinni, löytyykö sukulaisia. Tilanne riippuu siitä, millaiset lähtötiedot ovat ja saako niistä kiinni. Yleensä lähtötiedot ovat heikot, tuumaa Wikberg ja viittaa siihen, että inkeriläiset joutuivat liikkumaan paljon ja usein.

Myös kulttuuri, kieli ja aakkoset tekevät sukututkimuksesta hankalaa. Verkon käyttötaidot voivat rajoittaa vanhempien ihmisten työtä asioiden selvittämisessä ja ystävien etsimisessä. Neuvontapalvelu on ilmainen ja tekijöilleen harrastus.

Teksti: MTV3/Siiri L'Ecuyer

Lähteet: Juho Niippolainen, Pekka Wikberg, Inkerin kansan 60 kohtalon vuotta (Sihvo, Jouko).

Nämä sotakuvat pysyivät piilossa vuosikymmeniä – ei herkille!

Harvinaisuus: Suomalaisnuorukaisella on 15 000 sotakuvan kokoelma

Isoisän kätköistä löytyi sotapäiväkirja – Suomen salainen sissioperaatio paljastui

Vaiettu salaisuus: Suomalaiset sotilaat koukuttuivat huumeisiin

Suomalaismies omistaa 20 panssarivaunua: Tämä vaatii rutkasti rahaa ja matkoja ulkomaille

Kotona korsu, lottakanttiini ja juoksuhauta — Kalervo rakensi oman sotamuseon

Tiesitkö? Näin Säkkijärven polkka auttoi suomalaisia sodassa

Sotamuseon omistaja: Näin pidän yllä sota-ajan muistoa

Näin homoseksuaalisuus nousi Suomessa esiin rintamalla

Lisälukemista inkeriläisistä:

Flink, Toivo: Kotiin karkotettavaksi
Korhonen, Simo: Simon Siperian vuodet
Sihvo, Jouko: Inkerin kansan 60 kohtalon vuotta
Wikberg, Pekka: Inkerinmaan kasvattajia
Inkeriläisiä lehtiä:Inkeri.com