Tutkija: Hallituspohjan muokkaaminen henkilökysymyksen takia olisi poikkeuksellista

Hallituspuolueiden puheenjohtajien aamupäivän kokous on ratkaiseva hallitusyhteistyön kannalta, arvioi johtaja Markku Jokisipilä Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) tapaavat perussuomalaisten uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon kello 10 pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.

– Ilmiselvän vakavasti pohditaan, voidaanko tällä nykyisellä kokoonpanolla ja hallituspohjalla mennä, Jokisipilä sanoo.

Jokisipilä kertoo, että olisi yllättynyt, jos perussuomalaisten jatkosta hallituksessa tulisi tietoa jo tänään.

– Kyllä uskoisin, että neuvotteluprosessi jonkin aikaa ottaa. Varmaan tämän viikon aikana saadaan selvyyttä asiaan.

Tutkijan mukaan hallituspohjan muuttaminen henkilökysymysten perusteella olisi harvinaista. Kysymys on ollut siitä, miten hallitusyhteistyö sujuisi kokoomuksen ja keskustan sekä Halla-ahon johtamien perussuomalaisten välillä.

– Kyllä tilanne on edelleen se, että jos hallituspohjaa lähdetään muokkaamaan henkilökysymykseen liittyen, se on äärimmäisen poikkeuksellinen juttu, Jokisipilä sanoo.

Halla-aho saapui puoluetoimistolle

Poliittisen debatin keskiöön noussut Halla-aho saapui aamukahdeksan aikaan perussuomalaisten puoluetoimistolle Helsingin keskustassa.

Halla-aho viittasi sateiseen säähän ja sanoi paikalla oleville median edustajille, että poliittisesti tunnelmat omat hieman samansuuntaiset.

Halla-aho ei osannut arvioida, onko edessä tiukkaa vääntöä vai levollisempi päivä.

– Sitä on vaikea sanoa, katsotaan nyt, hän kommentoi.

Perussuomalaisten puoluetoimistolle saapuivat aamulla Halla-ahon lisäksi ainakin puoluevirkailija Matti Putkonen sekä ilmeisesti myös puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo

Lue myös:

    Uusimmat