Maahanmuuttajien työllistymistä ruotivassa tutkimuksessa yllätti, että työllistymisen todennäköisyys alkaa laskea jo 37 ikävuoden jälkeen. Etenkin miesten tilanne huolestuttaa tutkijaa.
– Miehille ei synny maahanmuuttajana ehkä niitä sosiaalisia verkostoja, jotka tukisivat heitä eteenpäin. He eivät saa ehkä viranomaisilta huomiota niin paljon kuin maahanmuuttajanaiset. Seuraus on, ettei miesten tilanne enää parane, kertoi MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut tutkimusjohtaja Markus Lahtinen Pellervon taloustutkimuksesta.
Lahtisen mielestä Suomessa selvästi parhaiten maahanmuuttajista työllistyvät korkeakoulutetut naiset, kuten Huomenta Suomessa vieraillut, Suomeen 15 vuotta sitten Italiasta muuttanut VTT:n erikoistutkija Stefania Fortino.
– Viranomaiset auttavat lastenhoito- yms. asioissa, niin monin paikoin heillä on helpompaa Suomessa kuin muualla. Monet italialaiset haluaisivat muuttaa Suomeen pois talouskriisistä, Fortino sanoo.
Myös Lahtisen mielestä Suomen vetovoima on juuri tässä.
– On ihan selvää, ettei Suomessa pärjää verokilpailussa ja on aivan selvää, että meillä on huonompi ilmasto. Akateemisesti koulutetuille naisille suomalainen yhteiskunta on hyvä paikka yhdistää perhe-elämää ja työtä. Yhteiskunta tukee nuorten koulutettujen naisten uralla etenemistä. Näemme, että Stefanien kaltaiset ihmiset voivat olla Suomen tulevaisuus.
Maahanmuuttaneet vastaavat jo 10 prosenttia (200 000) Suomen työvoimasta.
Uusimmat
-
13:05
Tiia Elg avoimena erkaumaleikkauksestaan – kertoo toipumisestaan: "Lihassärkyä ja selkä kipeänä"
-
12:59
Järkyttävä video leviää – 16-vuotias venäläinen vapaaottelija kuoli
-
12:58
Näin paljon rahaa kansanedustajat käyttivät vaalikampanjoihin – kokoomuslaiset ylivoimaisia ykkösiä
-
12:57
Tulvavesi imaisi talon mukaansa Hersonissa – tältä uusi aamu näytti paikallisten silmin padon räjäytyksen jälkeen
-
12:55
Arnold Schwarzenegger lataa suorat sanat takavuosien kourintakohusta: "Se oli hevonpaskaa"
-
12:28
Suomeen valtavasti tuulivoimaa – yhdelle alueella suunnitteilla yli puolet hankkeista
-
12:09
Massiivinen ilotulitemyrsky kesken ottelun – kannattajien sekopäinen juhlinta tallentui videolle
-
11:59
Käytetyn sähköauton ostaminen: Kaksi erittäin tärkeää tarkastusta
-
11:55
Malli Saara Sihvonen odottaa kaksosia
-
11:54
Kaikkien aikojen takinkäännön tehnyt urheilupomo rajun kritiikin kohteena – Donald Trump riemastui: "Suuri, kaunis ja hohdokas sopimus"
-
11:51
Zelenskyi: Sadoilla tuhansilla puutetta juomavedestä – MTV seuraa sotaa
-
11:41
Kahovkan tulvavesi nostaa miinoja ja levittää tauteja, mutta Zelenskyi vakuuttaa vastahyökkäyksen etenevän suunnitellusti
-
11:39
Purra: Kehitysyhteistyörahoista kompromissi pöydässä, mutta kaikille se ei käy
-
11:27
Näin demarijohto kommentoi MTV Uutisten Tage Lindberg -selvitystä – Sanna Marin ei ota kantaa
-
11:23
Valtteri Bottas saa uuden velhon – F1-kokemus kunnioitettavaa sorttia
-
11:02
Suomalaistähti murskasi ikivanhan ennätyksen ja romahti tyhjän päälle: "Urani äärimmäinen päämäärä"
-
10:45
Miss Suomi -semifinalistit julkistetaan – suora lähetys kello 14.25
-
10:41
Isot lihakset lähtivät – megatähti riutui: "Tunsin pääni räjähtävän"
-
10:34
Kortiton kaahari sai "paljousalennuksen" sakoistaan – maksettavaa jäi lopulta vain 204 euroa
-
10:29
Rokote RS-virusta vastaan hyväksyttiin potilaskäyttöön EU:ssa
-
Lataa lisää