Miten maahanmuuttajia saataisiin nykyistä enemmän työelämään ja sitä kautta hyödyttämään myös Suomen kansantaloutta ja suomalaisia veronmaksajia? Aiheesta keskustelivat MTV:n Uutisaamussa kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) ja Suomen Perusta -ajatuspajan tutkija Samuli Salminen.
Perussuomalaisten perustama ajatushautomo Suomen Perusta julkaisi viime viikolla Salmisen raportin, jonka mukaan ulkomailla syntyneet saavat alle neljänneksen kaikesta Suomessa maksetusta toimeentulotuesta. Pääkaupunkiseudun tuista noin 40 prosenttia maksettiin yhteenlaskettuna maahanmuuttajille sekä heidän Suomessa syntyneille lapsilleen.
Lue myös: Somaliassa, Irakissa ja Syyriassa syntyneet saavat huomattavan usein toimeentulotukea, kertoo perussuomalaisten raportti
Raportissa on hyödynnetty THL:n toimeentulotukirekisteriä vuodesta 2007 lähtien ja Kelan rekisteritietoja vuodesta 2017 lähtien.
– Tutkimukseni keskeinen havainto on, ettei maahanmuuttopolitiikka ole onnistunut, Salminen tiivistää.
Toisen polven maahanmuuttajatkin tuen varassa
Salmisen selvityksen mukaan osa maahanmuuttajista on riippuvaisia toimeentulotuesta vielä 20 vuoden jälkeen, eli moninkertaisesti suhteutettuna kantasuomalaisiin.
– Näyttää myös siltä, ettei integroitumista (Suomeen) tapahdu edes toisen sukupolven maahanmuuttajien kohdalla. Heidän keskuudessaan 20-vuotiailla toimeentulomäärät ovat paljon suurempia verrattuna kantaväestöön, Salminen jatkaa.
Vartiainen korostaa, ettei raportissa ole hänelle mitään erityisen uutta tietoa. Kokoomusedustajan mielestä on syytä erottaa Suomen ulkomaalaislähtöisistä turvapaikanhakijat sekä työn perässä tulijat.
– Turvapaikanhakijat harvoin parantavat huoltosuhdetta juuri missään maassa. Ironisesti voisi sanoa, että he ovat kotiutuneet oikein hyvin, koska ovat tottuneet elämään toimeentulotuella, Vartiainen sanoo.
