Turvapaikkahakemusten määrä laskussa – yhä useampi muutti Suomeen työn perässä

Suomeen myönnettiin viime vuonna aiempaa enemmän oleskelulupia työn perusteella, kertoo sisäministeriö. Asia selviää ministeriön julkaisemasta maahanmuuton tilannekatsauksesta.

Vuonna 2018 ensimmäisiä oleskelulupia työn perusteella myönnettiin lähes 7 700 hakijalle. Vuotta aiemmin oleskeluluvan sai noin 6 750 hakijaa.

Ministeriö huomauttaa tiedotteessaan, että väistyvä hallitus on pyrkinyt helpottamaan yrittäjien ja erityisasiantuntijoiden maahanmuuttoa useilla lakimuutoksilla.

Myös työperusteisten oleskelulupahakemusten määrä kasvoi. Vuonna 2018 niitä jätettiin noin 10 800 kappaletta, mikä oli hieman yli 2 000 hakemusta enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työnteon perusteella myönnettävien ensimmäisten oleskelulupien määrä on kasvanut tasaisesti viimeisen viiden vuoden ajan. Vuonna 2013 lupia myönnettiin hieman alle 5  000, selviää edellisestä maahanmuuton tilannekatsauksesta.

Turvapaikkajärjestelmä yhä kuormittunut

Ministeriön mukaan turvapaikkahakemusten määrä on puolestaan laskussa. Ensimmäisiä turvapaikkahakemuksia Suomeen tehtiin viime vuonna noin 2 400, mikä on noin 800 vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Uusintahakemusten määrä kasvoi lähes yhtä suureksi kuin ensihakemusten määrä, yli 2 100 hakemukseen. Hakemusten yhteismäärä kuitenkin jatkoi laskuaan edellisvuodesta.

Turvapaikkajärjestelmä on kuitenkin yhä kuormittunut aiempien vuosien hakijoiden vuoksi. Vuoden 2018 lopussa vastaanottojärjestelmässä oli noin 10 700 hakijaa.

Ministeriö kertoo, että turvapaikkahakemusten käsittelyajat Maahanmuuttovirastossa lyhenivät koko viime vuoden ajan.

Yhteensä ensimmäisen oleskeluluvan sai yli 41 000 hakijaa. Luvussa ovat mukana myös perheenyhdistämiset, EU-kansalaisten rekisteröinnit, opiskeluluvat ja kiintiöpakolaiset. Suomen kansalaisuuden sai hieman yli 9 600 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat