Turvapaikanhakijoiden määrä räjähtämässä käsiin Suomessa – nykyiset resurssit eivät riitä

Maahanmuuttovirastosta arvioidaan, että Suomeen tulisi tänä vuonna jopa 8000 turvapaikanhakijaa. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Maahanmuuttoviraston tulosalueen johtaja Riitta Koskela kertoo nykyisten resurssien riittävän noin 4000 turvapaikanhakijan käsittelyyn vuositasolla.

– Toukokuussa hakijamäärä on lähtenyt aika voimakkaaseen kasvuun. Meille tulee tällä hetkellä noin 200 hakijaa viikossa. Koko vuoden aikana odotamme pahimmillaan jopa 8000 turvapaikanhakijaa ja siihen meidän tämänhetkiset resurssit eivät riitä, Koskela toteaa synkkänä.

Koskelan mukaan perinteisesti kesän ja alkusyksyn aikana hakijamäärä vielä kasvaa.

Euroopan taakanjako kysymysmerkki

Erityisesti kasvua on ollut Somalian ja Irakin kriisipesäkkeistä tulevissa turvapaikanhakijoissa. Yllättävää kyllä, syyrialaisia Suomessa ei ole juurikaan näkynyt, toisin kuin monissa muissa Euroopan maissa. Syyriassa on meneillään yksi pahimmista pakolaiskriiseistä sitten toisen maailmansodan.

Jos tilanne ei tasaannu nopeasti, resurssipula voi iskeä erittäin voimakkaasti. Tässä vaiheessa siihen on jo varauduttu niin, että valtion lisätalousarviossa on esitetty noin 700 000 euron lisäbudjettia Maahanmuuttovirastolle loppuvuodeksi.

Kriisialueilta tulevan kasvavan virran lisäksi oman jännitteensä aiheuttaa tapahtumat Euroopassa, muun muassa Kreikassa ja Unkarissa.

– Seuraamme tietysti sitä, kuinka paljon meille tulee Euroopan taakanjaon myötä käsiteltäväksi, Koskela sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat