Vuoden 2015 valtaisa piikki erottuu selvästi muista vuosista: Katso 2010-luvun tilastot Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista
Kuluneen vuosikymmenen turvapaikanhakijatilastoissa on selvä piikki vuoden 2015 kohdalla. Miten kehitys jatkuu 2020-luvulla?
EU:n sisäministerit pohtivat turvapaikanhakijoiden jakoa lokakuussa. Katso video!
Viime vuosikymmenen aikana eli vuosina 2010-2019 Suomeen saapui yhteensä yli 69 000 turvapaikanhakijaa.
Määrä on yleensä vaihdellut 3 000 ja vajaan 6 000 välillä, mutta vuosi 2015 oli raju ja ennennäkemätön poikkeus. Vuonna 2015 Suomeen tuli lähes 32 500 turvapaikanhakijaa, joista ylivoimaisesti suurin osa eli yli 20 000 saapui Irakista.
– Irakin tilanne eli muun muassa sunni-shiia -konflikti aiheutti merkittävien ihmismassojen liikkeelle lähdön Irakista. Varmasti oli monien syiden summa, että hakijoita päätyi myös Suomeen, eritoten Suomen mittakaavassa merkittävissä määrin, sanoo Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön ylitarkastaja Heli Sibelius.
Irakilaisia tulee yhä eniten
Edelleen vuosina 2016-2019 suurin turvapaikanhakijaryhmä koostuu irakilaisista, vaikka määrät ovatkin pienentyneet merkittävästi.
Sibeliuksen mukaan se, että irakilaiset näkyvät edelleen tilastoissa suurimpana hakijaryhmänä, selittyy osaltaan sillä, että vuonna 2015 Suomeen tulleet, kielteisen päätöksen hakemukseensa saaneet henkilöt ovat jättäneet uusintahakemuksia.
Viime vuonna eniten turvapaikkahakemuksia oli tullut Irakin lisäksi Somaliasta, Turkista, Afganistanista ja Venäjältä.
Piikkiä ei näkyvissä
Turvapaikanhakijaksi luokitellaan henkilö, joka hakee suojelua ja oleskeluoikeutta vieraasta valtiosta.
Viime vuonna turvapaikanhakijoita on ollut hieman vähemmän kuin vuonna 2018, mutta onko nykyisellä vuosikymmenellä odotettavissa samanlaista piikkiä kuin vuonna 2015?
– Tulevaisuutta on vaikea ennustaa, koska se riippuu hyvin pitkälti maailman kriiseistä. Tällä hetkellä Suomessa on varauduttu noin 4 000 uuteen turvapaikanhakijaan vuosittain, kommentoi sisäministeriön maahanmuutto-osaston lainsäädäntöjohtaja Riitta Koponen.
– Näkyvissä ei ole vuoden 2015 kaltaisia lukuja, jotka olivat poikkeuksellisen suuret myös muualla Euroopassa. Tilanne kuitenkin elää koko ajan, Koponen muistuttaa.
Maahanmuuttoviraston Heli Sibelius on samoilla linjoilla.
– Tällä hetkellä ei ole viitteitä siitä, että esimerkiksi ensi vuonna Suomeen olisi tulossa enemmän turvapaikanhakijoita kuin tänä vuonna, Sibelius sanoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, että turvapaikanhakijoiden määriin vaikuttavat hyvin moninaiset seikat, kuten ympäristö ja sodat.
– Sen takia tyhjentävää ennustetta on mahdotonta antaa.
Uusimmat
-
07:49
Jukka Jalosen älynväläys käänsi Leijonien kurssin MM-finaalissa – tähtipelaajan teolle huimaa suitsutusta: "Harvemmin näkee"
-
07:40
Äkillinen vatsakipu? Nämä merkit viittaavat sappikiviin
-
07:38
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin Nigerian-matkan yksityiskohdat julki
-
07:21
Suomen heikot näkymät huolettavat Ruotsiin muuttanutta suomalaisperhettä – "En yhtään ihmettele, jos nähdään toinen muuttoaalto"
-
07:20
Amira ja 11-vuotias pikkusisko joutuivat rasistisen ja uhkaavan hyökkäyksen kohteeksi bussipysäkillä Helsingissä: "Ammun sut"
-
07:12
Virossa repesi sanasota Pauligin kahvipaketista
-
07:01
Olli Jokinen povaa Leijonien huippulupaukselta hurjaa temppua: "Tulee yllätyksenä"
-
06:55
Lastenkotiin sijoitettu poika löi, potki ja tuuppi – uhkasi tappaa ohjaajan perheineen
-
06:53
Suomelle loistopaikka euroviisufinaaleihin – ei liian alussa eikä lopussa
-
06:44
Leverkusen jyräsi Eurooppa-liigan finaaliin – käsittämätön putki jatkui lisäajan maalilla
-
06:29
Onko olut oikeasti hyvä palautusjuoma?
-
06:23
Vapautuuko supertähti Leijonien MM-kisoihin? Suomalaisten tähdittämä NHL-joukkue enää tappion päässä kesälomasta
-
06:22
Tästä syystä Markus Mäntykannas miettisi lomailua Välimerellä kesäkuukausina kaksi kertaa
-
06:05
Yli 500 miljoonaa vuotta sitten tapahtui jotain erityistä, joka käynnisti lajiräjähdyksen
-
06:01
Belgian televisio keskeytti viisulähetyksen
-
05:55
Leijonien MM-turnaus liikkeelle: katseet Jesse Puljujärvessä – asiantuntijalta povaus Konsta Heleniuksen kohtalosta
-
05:47
Rasmus Takaluoman viimeinen baari-ilta – näiden tapahtumien jälkeen häntä ei nähty enää hengissä
-
05:26
Hamasin mukaan aselevon toteutuminen on kokonaan Israelin käsissä
-
05:07
Israel eteni euroviisufinaaliin, vaikka sai buuausta osakseen – Käärijältä sodanvastainen viesti
-
04:55
Tuomarilan VPK:n vanha rakennus tuhoutuu täysin palossa – raivaustyöt kestävät pitkään
-
Lataa lisää