Turvallisempi koulumatka lapselle yhdellä opilla: "Voi jonain päivänä estää auton alle jäämisen"

Koulut alkavat suuressa osassa maata tällä viikolla. Kuten aina, edellyttää tilanne kaikilta tienkäyttäjiltä tavallistakin suurempaa varovaisuutta. Lisäksi koulumatkaa on syytä harjoitella pienimpien lasten kanssa etukäteen.

Turvallinen koulutie on aikuisten vastuulla, Autoliitto muistuttaa tiedotteessaan. Aikuisilta vaaditaan vastuullisuutta paitsi auton ratin takana, myös esimerkin näyttäjinä liikenteessä.

Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kehottaa vanhempia ja huoltajia suunnittelemaan turvallisen koulureitin hyvissä ajoin ja harjoittelemaan koulumatkaa yhdessä lapsen kanssa ennen ensimmäistä koulupäivää.

Turvallisellekin koulureitille nimittäin mahtuu Vesalaisen mukaan vaaranpaikkoja, joihin on syytä varautua.

– Esimerkiksi tien ylittäminen voi muuttua todella haasteelliseksi, jos liikennevalot ovat pois toiminnasta. Lapsella pitää olla selvä toimintamalli myös tällaisia tilanteita varten, Vesalainen painottaa ja muistuttaa, että lyhin reitti kouluun ei aina ole se turvallisin.

Muista edes nämä

Autoilijat voivat parantaa pienten koululaisten liikenneturvallisuutta ennen kaikkea sopivaa tilannenopeutta noudattamalla.

Tärkeää onkin pitää mielessä, ettei tieosuuden suurinta sallittua nopeutta ajaminen ole läheskään aina turvallista.

Lisäksi suojatielle pyrkivälle jalankulkijalle on aina annettava esteetön kulku.

– Välillä näkee tilanteita, joissa yksi auto pysähtyy antamaan tietä, mutta viereisellä kaistalla tai vastakkaiseen suuntaan ajava auto ei pysähdykään. Molemmista seuraa hengenvaarallinen tilanne.

Tien ylittämiseen liittyvät riskit on syytä käydä lapsen kanssa läpi, sillä arviointivirheitä tapahtuu myös ratin takana. Yhden asian opettaminen lapselle voi kuitenkin pelastaa tämän hengen.

– Vilkaisu suojatien eteen pysähtyneen auton taakse viereiselle kaistalle sekä toisesta suunnasta lähestyvän liikenteen suuntaan voi jonain päivänä estää auton alle jäämisen, Vesalainen toteaa.

Kännykän käyttämisen pelisäännöt

Vaikka ihannetilanteessa kännykkää ei käytettäisi liikenteessä liikuttaessa lainkaan, ei se ole Autoliiton mukaan realismia.

Huoltajien tuleekin keskustella lapsen kanssa kännykän turvallisesta käyttämisestä liikenteessä. Ensisijaisen tärkeää on, että aikuinen itse näyttää lapselle hyvää esimerkkiä, eikä esimerkiksi käytä kännykkää ajaessaan.

– Lapselle tulisi painottaa, ettei kännykkää tarvitse kaivaa esiin samalla hetkellä, kun se alkaa soida – varsinkaan, jos samaan aikaan on ylittämässä tietä, valmistautumassa tien ylitykseen tai ajamassa polkupyörällä. Lapsen tulisi etsiä turvallinen paikka, jossa puheluun voi vastata tai soittaa takaisin, jos se ylipäänsä on tarpeellista ennen perille pääsyä, Vesalainen muistuttaa.

Lähde: Autoliitto

Lue myös:

    Uusimmat