Turun lentokentällä vaaratilanne illalla – kone lähti laskukiidossa luisuun

Turun lentokentällä sattui illalla läheltä piti -tilanne, kun Tukholmasta saapunut SAS:n matkustajakone joutui laskukiidossa luisuun.

– Laskukiidossa kone joutui syystä tai toisesta liirtoon, kertoo Varsinais-Suomen päivystävä palomestari MTV:lle.

Kone pysyi kuitenki kiitoradalla ja pysähtyi noin kilometrin päähän terminaalirakennuksista. Kone rullasi omin voimin terminaalille.

Koneesta tehtiin hälytys liirron jälkeen. Päivystävän palomestarin mukaan ilmailun turvallisuuskulttuurin kuulluu, että hälytys tehdään aina, kun jotain tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu, vaikka kyse ei olisikaan varsinaisesta onnettomuudesta.

Koneessa oli 88 matkustajaa ja neljä miehistön jäsentä.

Kukaan ei loukkaantunut läheltä piti -tilanteessa. Pelastuslaitos tarkasti päivystävän palomestarin mukaan kaikki koneessa olleet suullisesti.  Myöskään lentokone ei vaurioitunut. Kone tarkastetaan ennen sen seuraavaa lentoa.

Onnettomuustutkintakeskus teki illalla tapahtumista alustavaa tutkintaa.

Turun lentokenttä oli tapahtumien takia jonkin aikaa suljettuna. Helsingin sanomat kertoo, että kenttä avattiin uudelleen liikenteelle jo ennen iltakymmentä.

Keli on ollut Turun seudulla erittäin huono illalla ja yöllä lumisateen ja tuulen takia.

Lue myös:

    Uusimmat