Turun katupuukottajan tuomio koveni – iski monitoimityökalulla tuntematonta kaulaan

Turun hovioikeus kovensi Jere Daniel Kiilille tapon yrityksestä ja muista rikoksista määrättyä vankeusrangaistusta.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 29-vuotiaan Kiilin joulukuussa 2023 kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeuteen Turussa samana vuonna tapahtuneista varkauden yrityksestä, varkaudesta, laittomasta uhkauksesta, pahoinpitelystä ja tapon yrityksestä.

Vakavin rikoksista, tapon yritys, tapahtui 29. elokuuta. Oikeuden mukaan Kiili oli lyönyt entuudestaan tuntematonta henkilöä täysin yllättäen takaapäin kaulaan monitoimiteräaseella.

Uhri oli Kiilin edessä kävellyt keski-ikäinen mies, joka oli matkalla kohti Turun jokirantaa.

Viiltomaisesta iskusta aiheutui uhrin kaulaan kolme senttiä pitkä rasvakudokseen yltävä suora haava. Syyttäjän mukaan teko jäi yritykseksi, sillä veitsellä iskeminen ei satunnaisista syistä johtuen osunut kaulan suuriin verisuoniin.

Syyttäjän mukaan käräjäoikeuden Kiilille määräämä rangaistus oli liian lievä. Kiili taas vaati, että hänen itse aiheuttamansa päihtymystila olisi erityisen painavista syistä pitänyt ottaa huomioon. Hänen verestään löytyi muun muassa amfetamiinia ja MDMA:ta.

Teon luonteen ja hänen henkisen tilansa perusteella on ilmeistä, että hänen huumeidenkäytössään oli tapahtunut jotain todella poikkeuksellisen yllättävää, jota hän ei itse ollut voinut etukäteen odottaa tapahtuvan.

Puukotuksen jälkeen Kiili heitti teräaseen pois ja jatkoi matkaansa. Hieman myöhemmin hän löi entuudestaan tuntematonta 86-vuotiasta miestä kyynärpäällä takaraivoon. Uhri kaatui ja menetti hetkellisesti tajuntansa.

Pahoinpitelyn jälkeen Kiili uhkaili väliin tullutta miestä toteamalla, että tämän tulisi palata kotimaahansa tai Kiili ampuisi hänetkin.

Turun hovioikeus puolestaan totesi, ettei Kiilin tekovälineenä käyttämä monitoimityökalun terä ollut lajissaan erityisen terävä. Se on kuitenkin ollut riittävän terävä aiheuttaakseen kaulalle voimakkaasti viillettäessä potentiaalisesti, mutta tässä yksittäistapauksessa myös varsin todennäköisesti uhrin kuolemaan johtavia vammoja.

Hovioikeus piti myös tuntemattoman henkilön kaulan viiltämistä yllättäen takaapäin erityisen vaarallisena. Se korotti Kiilille tapon yrityksestä määrätyn rangaistuksen neljän vuoden vankeustuomioksi. Hänen muut rikoksensa toivat kolme kuukautta vankeutta, joten vankeuden yhteispituudeksi tulee 4 vuotta ja 3 kuukautta.

Lue myös:

    Uusimmat