Turun juna: Orpo jäävi, Purra ei? Oikeuskansleri Pöysti kommentoi

Valtiovarainministeri Riikka Purralla ja pääministeri Petteri Orpolla tuntuu olevan päinvastaiset näkemykset esteellisyydestä liittyen hallituksen ratahankkeisiin. Oikeuskansleri Tuomas Pöysti avaa tilannetta MTV Uutisille.

Hallituksen jättiluokan raidehankkeen, Turun tunnin junan, päätöksentekoon liittyvä epäselvyys jatkuu. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kirjoitti lauantaina viestipalvelu X:ssä, ettei kunnanvaltuusto-osallistuminen aiheuttaisi jääviyttä ratahankkeissa valtioneuvostossa.

Oikeuskansleri Tuomas Pöystin kommenttien perusteella asia ei vaikuta näin selvältä. Pöysti sanoo MTV Uutisille sunnuntaina, että valtiovarainministeri Riikka Purra ei ollut esteellinen viime torstain valtioneuvoston yleisistunnossa, jossa päätettiin toiseen ratahankkeeseen, Suomi-rataan liittyvistä asioista. Esteellinen ei ollut myöskään pääministeri Petteri Orpo, mutta muissa ratahankkeisiin liittyvissä päätöksissä näin ei välttämättä ole. 

MTV Uutiset kertoi lauantaina, että pääministeri Petteri Orpo (kok.) ei ole voinut osallistua Tunnin junaa koskevaan päätöksentekoon, koska on jäävi käsiteltyään samaa hanketta Turun kaupunginvaltuutettuna.

Myös valtiovarainministeri Purra on käsitellyt samaa hanketta Kirkkonummen kunnanvaltuutettuna. Purra totesi X-viestissään, että asia on ollut esillä torstaina oikeuskansleri Tuomas Pöystin kanssa.

Tunnin juna -hanketta on käsitelty pääasiassa talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Sen jäsenistä Orpon lisäksi ministeri Wille Rydman (ps.) kertoi MTV Uutisille jäävänneensä itsensä, koska oli käsittelemässä hanketta Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Myös ministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoi toimineensa asiassa oikeuskanslerin ohjeiden mukaisesti.

Hämmennystä aiheuttaa se, että Purra ei omien sanojensa mukaan olisi jäävi päätöksenteossa, vaikka monet muut ministerit ovat. MTV Uutiset pyysi asiaan selvennystä oikeuskanslerilta sunnuntaina.

Pöysti: Purra arvioinut vain yleisistuntotilanteita

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti toteaa, että pääministeri Orpo on pyytänyt mahdollisesta esteellisyydestä lausuntoa useita eri tilanteita varten ja saanut asiaan seikkaperäisen vastuksen.

– Pääministeri Orpo on pyytänyt linjauksen konkretisoimattomien tilanteiden osalta. Ministeri Purra on tietääkseni arvioinut vain yleisistuntotilanteita, joita on eteen tullut, eikä arviota ole tehty mahdollisten muiden tilanteiden varalta, sanoo Pöysti puhelimessa.

Jääviyttä arvioidessa on oleellista, mistä asiasta päätetään. Valtioneuvoston yleisistunnossa käsiteltiin torstaina toista suurta hanketta, niin sanottua Suomi-rataa, joka on eri hanke kuin Helsingin ja Turun välille suunniteltu, niin sanottu Tunnin juna. Suomi-rata puolestaan on suunnitelma Pääkaupunkiseudun ja Tampereen välisten yhteyksien nopeuttamisesta.

– Viime torstain valtioneuvoston istunnossa olleessa asiassa, niin valtuuston jäsenyys niissäkään kunnissa, jotka on olleet ratahankkeissa mukana, niin ei ole tulkintani mukaan ole synnyttänyt jääviyttä, eli siltä osin ministeri Purra ei ole ollut esteellinen, eikä siinä asiassa pääministerikään, Pöysti sanoo.

Hänen mukaansa muussa ratahankkeisiin liittyvässä päätöksenteossa voi olla eturistiriita, jos samat poliitikot päättävät hankkeesta sekä kunnan että valtion edustajina.

– Jos on kysymys neuvotteluissa siitä hankkeesta, jossa jokin kunta on mukana ja kunnalla on suora taloudellinen intressi, ja neuvotellaan esimerkiksi eri tahojen rahoitusosuuksista, niin on intressiristiriidan vaara olemassa

Eli päätöksentekijän jääviyttä arvioidessa pitää katsoa aina erikseen, mistä päätöksestä puhutaan?

– Kyllä, ja myöskin jatkossa täytyy katsoa, mitkä ne päätöksentekotilanteet ovat. Voihan olla, että näihin ratahankkeisiin liittyen niitä tulee vielä, Pöysti toteaa.

 

Lue myös:

    Uusimmat