Turkulaisten korkeakoulujen opiskelijoilla todettu koronavirustartuntoja – altistumisketjuja selvitetään

Näin aerosolit ja pisarat leijailevat ilmassa – koronan leviämistä yritään estää tehostetulla ilmanvaihdolla 10:58
Näin tuuletus vaikuttaa koronan leviämiseen.

Turkulaisten korkeakoulujen opiskelijoilla on todettu koronavirustartuntoja sekä tartunnalle altistumisia, kertoo Turun kaupunki. Tartunnan saaneita on kaupungin mukaan parikymmentä.

Tartunnan saaneiden ja altistuneiden joukossa on Turun yliopiston, Turun ammattikorkeakoulun ja Åbo Akademin opiskelijoita. Opiskelijat asuvat Turussa.

Tartunnat tai altistumiset eivät tämänhetkisen tiedon perusteella liity opiskelijoiden toimimiseen kampuksilla.

Tartuntatautiviranomainen ja Tyks selvittävät altistumisketjuja. Kaikkiin altistuneisiin ollaan yhteydessä, ja heille annetaan ohjeet karanteenista ja eristyksestä.

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve kertoi viikoittaisessa infotilaisuudessaan, että koronatilanne on heikentynyt entisestään. Kaupungissa ollaan kuitenkin vielä kiihtymisvaiheessa.

Etäopetukseen kahdeksi viikoksi

Tiistaina Varsinais-Suomen alueellinen koronaryhmä suositti, että toisen asteen ammatilliset oppilaitokset siirtyvät etäopetukseen kahdeksi viikoksi mahdollisimman pian.

Turun ammatti-instituutti siirtyy kahdeksi viikoksi etäopetukseen ensi maanantaina. Etäopetukseen siirtyy kaikkiaan noin 4 500 opiskelijaa.

Aiemmin kaupungissa oli siirretty peruskoulun oppilaita etäopetukseen Aunelan, Nummenpakan, Rieskalähteen ja Varissuon kouluissa.

Lue myös:

    Uusimmat