Turussa paljastui laaja tartuntarypäs – näissä paikoissa olet voinut altistua koronalle

Turun kaupungin viranomaiset kertoivat tänään laajasta koronaryppäästä kansainvälisten opiskelijoiden keskuudessa.

Tähän mennessä kansainvälisillä opiskelijoilla on todettu yhteensä 71 tartuntaa, mutta luku todennäköisesti kasvaa, sillä altistuneiden selvittäminen on vielä kesken.

Altistumispaikkoja on useita. Kaupungin tiedotteen mukaan koronapositiiviset ovat oleilleet esimerkiksi baarissa, kahvilassa ja kuntosalilla.

– Näen, että haasteellisin asia on yhteismajoitus. Jos opiskelijat ovat tavanneet opiskelijoita ympäri kaupunkia, niin kontaktien määrä on vaan niin suuri, että virus leviää asunnoissa, Turun tartuntataudeista vastaava lääkäri Jutta Peltoniemi kertoi torstaina tiedotustilaisuudessa. 

Katso alta oleellisimmat altistuspaikat.

Suuria tartuntaryppäitä on todettu seuraavissa kohteissa:

•            Turun Ylioppilaskylä, useat kohteet sekä itä- että länsipuolella

•            Turun kaupungin omistama Retrodom Luolavuoressa

•            Ylioppilaskyläsäätiön asuntola Krööpilänkadulla Varissuolla

Koronapositiiviset henkilöt ovat oleilleet myös seuraavissa kohteissa:

•            Old Irish Bar 6.3.

•            Espresso House Kultatalo 7.3.

•            Educarium Campus Sport Gym 11.3.

•            Ylioppilaskylän sauna 11.3.

•            Turku International School 12.3.

Lue myös:

    Uusimmat