Turha huijata! Koirasi tietää, kun valehtelet
Saatamme kehua ja taputella koiriamme, kun ne osaavat hakea kepin sen heitettyämme. Mutta koirat saattavat olla fiksumpia kuin luulemmekaan.
Tiedämme, että koirat ymmärtävät käskyjämme ja esimerkiksi osoittavat mustasukkaisuuttaan, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan koirat pystyvät paljon muuhunkin. Ne pystyvät nimittäin erottamaan valkoisen valheen.
Animal Cognition -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan koirat myös muuttavat käytöstään sopivaksi päätettyään, kuinka luotettava ihminen on.
On ollutkin tiedossa jo pitkään, että koirat reagoivat osoitteluun – ei ole vaikeaa saada hauvaa seuraamaan osoittamaasi suuntaan. Mutta näyttää myös siltä, että koirat ovat niin vastaanottavaisia antamillemme merkeille, että niiden on vaikea olla toimimatta eleidemme mukaan. Esimerkiksi eräässä tutkimuksessa huomattiin, että koirat valitsevat pienemmän ruokakulhon, jos niiden omistaja osoitti mieltymystään sitä kulhoa kohtaan.
Japanilaistutkimus otti selvää
Ei ole kuitenkaan yhtä selvää, kuinka koirat arvioivat ihmistä, joka näyttää valheellisia eleitä ja kuinka ne muokkaavat käytöstään hahmotettuaan ihmisen luotettavuutta.
Tämän vuoksi japanilaisen Kioton yliopiston tutkijat ottivat tutkimukseensa mukaan 34 koiraa omistajineen. Ensin testattiin, kuinka hyviä koirat olivat päättelemään omistajan luotettavuutta. Koirille näytettiin kaksi läpikuultamatonta säilytysastiaa, joista toinen oli tyhjä ja toisessa oli ruokaa. Molemmat astiat tuoksuivat samalta, jotta koirat eivät voisi huijata haistelemalla.
Ensimmäisellä kierroksella osallistujat osoittivat astiaa, jossa oli ruokaa ja antoivat koirien sitten valita, kumpaa ne halusivat tutkia. Toisella kierroksella koiralle näytettiin kummankin astian sisältö ja osoitettiin sitten tyhjää astiaa. Kolmannella kierroksella toistettiin ensimmäisen kierroksen toimintamalli.
Sen sijaan, että koirat olisivat edelleen sokeasti uskoneet osoitteluun, ne eivät lopulta enää toiminetkaan ihmisen eleiden mukaan. Tutkijat myös toistivat testin ja tulokset olivat samat.
Tutkijoiden mukaan tulokset osoittavat, että koirat pystyvät kokemuksen avulla päättelemään, onko ihminen luotettava vai ei. Koirat osaavat myös muuttaa käytöstään ja arvioida, mitä ihminen tekee myöhemmin vastaavissa tilanteissa.
– Koirilla on kehittyneempi sosiaalinen älykkyys kuin olemme ajatelleet, tutkimusta johtanut Akiko Takaoka kertoi BBC:lle.
Lähde: IFL Science
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää