Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen Meri Paavolan mukaan VR:n eilinen päätös muuttaa kaikki kaukoliikenteen junansa savuttomaksi on hyvä esimerkki ilmapiirin muutoksesta Suomessa.
– Tällaiset asiat lähtevät kansalaisista. Esimerkiksi jo 70 prosenttia Suomen kunnista on julistautunut savuttomiksi. VR on taatusti kuunnellut asiakkaittaan tehdessään tämän päätöksen. Ihmiset haluavat ja toivovat savuttomia ympäristöjä. Ilmapiiri vaikuttaa lainsäädäntöön ja lainsäädäntö ilmapiiriin.
Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja Mervi Hara on samaa mieltä Paavolan kanssa. Tupakkapolitiikan kehittämiseen perustettu kansanterveysjärjestön asennetutkimusten mukaan suomalaisten asenne savuttomuuteen on muuttunut myönteisemmäksi. Yhä useampi tupakoivakin on savuttomuuden puolella, vaikka kieltoja on tullut viime vuosina yhä useampia
– Ennen lain voimaantuloa käydään usein hyvinkin kiivasta keskustelua siitä, että sellaista lakia ei voi olla ja se ei ole hyvä juttu. Sitten kun laki tulee voimaan, ja ihmiset noudattaa sitä, niin sitten tupakoivistakin suurin osa sanoo, että rajoitus tai laki olikin oikeastaan hyvä juttu, näin käynyt esimerkiksi ravintolatupakoinnin kieltävälle laille, kuvailee Suomen ASH ry:n toiminnanjohtaja Mervi Hara.
VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen paljastaa juuri asiakaspalautteet VR:n syyksi siirtyä täysin savuttomiksi. Savuttomuus on yleinen käytäntö myös muualla Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.
– Tämä muutoshan tehdään siksi, että tupakoimattomilta matkustajilta on tullut paljon palautetta, että savua tupakkakopeista leviää käytäville. On arvioitu, että näitä matkustajia on enemmän, jotka uudistuksesta hyötyvät. Edelleenkin niille tupakoiville matkustajille jää mahdollisuus mennä tupakalle laiturialueelle näiden pidempien pysähtymisten yhteydessä.
Suomalaiset noudattavat sääntöjä
Myös järjestöjen, yritysten ja muiden tahojen päätökset rajoittaa tupakointia otetaan pääsääntöisesti Haran mukaan hyvin vastaan.
– Ihmiset haluavat noudattaa tällaisia sääntöjä. Suomalaiset ovat käskyjä ja kieltoja noudattavaa kansaa, niitä halutaan noudattaa. Valvonta on ongelma, sillä monissa paikoissa koetaan, että ei pystytä valvomaan tätä savuttomuutta. Tupakoitsijoiden vähetessä tämäkin ongelma poistuu.
Tupakkalaki uudistettiin viimeksi laajemmin vuonna 2010. Nyt suunnitelmissa on uudistaa tulevina vuosina myös tupakkapoliittinen toiminta-ohjelma, missä tuetaan erityisesti tupakoinnin lopettamista. Lisäksi EU-komissio suunnittelee uutta tupakkatuotelakia hyväksyttäväksi jäsenmaillaan ensi vuonna. Paavola tietää, että vastustajia löytyy.
– Tupakointi on Suomessa tietenkin edelleen laillista, eikä sitä laittomaksi olla tekemässäkään, mutta tupakoitsijat ovat jo vähemmistöä ja tupakointi on selkeästi vähenemässä.
Suomessa tupakoitsijoita on Suomen ASH ry:n arvion mukaan hiukan vajaa miljoona.
VR: Kaikki kaukoliikenteen junat savuttomiksi
Suomi kiristää otettaan tupakoitsijoista – nämä on jo kielletty