Poliisi vaatii 62-vuotiasta miestä vangittavaksi Espoon Soukanniemessä keskiviikkona tapahtuneesta henkirikoksesta. Poliisi epäilee miestä murhasta.
Vangitsemisvaatimusta käsitellään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa sunnuntaina iltapäivällä. MTV Uutisten tietojen mukaan epäilty on uhrin liikekumppani. Miehet toimivat yhdessä neljässä yrityksessä.
MTV:n tietojen mukaan keskiviikkona Espoon Soukanniemessä tapahtuneen henkirikoksen uhri on talossa asunut 56-vuotias mies. Mies on usean yrityksen hallituksessa sekä toimitusjohtajana holding-yhtiössä.
Kyseisen holding-yhtiön osoite on ilmoitettu samaan taloon, jossa poliisi epäilee rikoksen tapahtuneen. Yhtiön tase on viime vuosina ollut miljoonaluokkaa. Lisäksi mies tunnetaan nimekkään liikejuridiikkaan keskittyneen asianajotoimiston perustajana.
Poliisi kertoi tavoittaneensa rikoksesta epäillyn miehen tapahtumapaikalta.
Tapauksen tutkinnanjohtaja sanoi STT:lle lauantaina aamupäivällä, ettei poliisi kommentoi asiaa toistaiseksi.
Juttua päivitetty 10.5.25 kello 12.48 ja 13.31 lisätiedoin.