Elämänsä onnellisinta aikaa eläneen naisen maailma muuttui kuin taikaiskusta dementia-diagnoosin myötä. Vaikka diagnoosin saamisesta on vain vuosi, kolmekymppinen nainen tarvitsee jo nyt ympärivuorokautista hoitoa.
Hiihdonopettajana toimineen Becky Barlettan diagnoosi yllätti perheen lisäksi myös lääkärit, joiden mukaan nainen on nuorin dementiapotilas, jonka he ovat koskaan tavanneet. Barletta oli vasta 31-vuotias diagnoosin saatuaan.
Aluksi perhe ja työkaverit luulivat naisen muuttuneen käytöksen johtuvan häästressistä, sillä ensimmäiset oireet ilmaantuivat tämän häiden aikoihin. Unohtelu ja sopimaton käytös olivat lopulta asiota, jotka saivat Beckyn siskon Sophien huolestumaan sisarestaan toden teolla. Sophie oli henkilö, joka sai kannustettua Beckyn testeihin, joissa perinnöllinen muistisairaus lopulta paljastui.
– Monet ihmiset ajattelevat, että se on väistämätön osa ikääntymistä, mutta se ei ole sitä. Se on sairaus, Sophie muistuttaa dementian todellisesta luonteesta.
Samaan aikaan, kun Sophie joutuu seuraamaan vierestä sisarensa kunnon heikkenemistä, hän joutuu elämään tiedon kanssa, että Beckyn tapaus ei välttämättä jää heidän perheensä viimeiseksi.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.