Tuore kyselytutkimus paljastaa: Maalla asuvat ovat jopa kahdeksan kertaa kaupunkilaisia onnellisempia

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan ihmiset, jotka asuvat maalla, ovat onnellisempia kuin kaupunkien asukkaat, uutisoivat Daily Mail ja Global News.

Mitä onnellisuus on? Onnellisuusprofessori vastaa, katso yllä oleva video!

Montrealissa sijaitsevan McGillin yliopiston ja Vancouver School of Economicsin tekemän tutkimuksen mukaan maalla asuvat ihmiset ovat keskimäärin jopa kahdeksan kertaa onnellisempia kuin kaupunkien asukkaat.

Tämä siitä huolimatta, että kaupunkien asukkailla on keskimäärin korkeammat palkat, korkeampi koulutus ja vähemmän työttömyyttä.

Tutkimus toteutettiin Kanadassa, ja siihen haastateltiin yhteensä 400 000 ihmistä. Kyselytutkimuksessa käytettiin laajasti tunnistettua onnellisuustaulukkoa. Ihmisiä pyydettiin arvioimaan, kuinka onnellisia he olivat elämäänsä.

Tiiviit suhteet yhteisöön tuovat onnen

Vastauksista kävi ilmi, että kaupungeissa asuvat olivat 800 prosenttia onnettomampia elämäänsä kuin pienissä kylissä tai maalla asuvat ihmiset. Tutkijoiden mukaan tähän on syynä pääasiassa se, ettei kaupungissa ole samanlaista vahvaa yhteisöä.

Tutkimuksen mukaan kaupunkilaiset eivät usein pitäneet säännöllisesti yhteyttä perheeseensä ja ystäviinsä. Sosiaalinen eristys voi tutkimusten mukaan jopa muuttaa aivoja, lisäten pelkotiloja ja aggressioita.

Global Newsin haastattelema terapeutti myös kommentoi, että kaupungissa ihmiset saattavat tuntea itsensä myös vähemmän turvallisiksi, jopa alitajuntaisesti.

Lähteet: Daily MailGlobal News

Lue myös:

    Uusimmat