SM-liigaseura HPK valmistautuu seuraavaan kiekkokauteen päävalmentajana liigassa debytoivan Kai Raution valmennuksessa.
Kaksivuotisen sopimuksen tehnyt Rautio korvaa tehtävässä Ari-Pekka Selinin, joka lähti Venäjän KHL-liigaan Astanaan.
SM-liigassa Rautio, 48, on toiminut apuvalmentajana HIFK:ssa ja HPK:ssa. Kaksi edelliskautta hän valmensi Venäjän KHL-seura Torpedo Nizhni Novgorodia Kari Jalosen apuna.
Päävalmentajakokemusta Rautiolla on nuorten SM-liigasta HPK:n ja Pelicansin riveissä sekä Mestiksestä Forssan Palloseurassa.
HPK:n päävalmentajapesti tuli ajankohtaiseksi Selinin KHL-pestin takia.
- Otan tehtävän vastaan nöyrin ja iloisin mielin. Tiedän HPK:n merkityksen alueella. Tiedostan, että olen vastuunalaisessa tehtävässä, Rautio kertoi sopimuksen julkistamistilaisuudessa.
- Jouduin vähän muuttamaan suunnitelmia, mutta pidemmän tähtäyksen tavoitteenani on ollut SM-liigan päävalmentajan paikka. Olen jo hetken tuntenut, että olen valmis haasteeseen, Rautio vakuutti.
Tuttu organisaatio, tuttu kaupunki
Rautio valmensi viimeksi HPK:n miesten liigajoukkueessa 12 vuotta sitten.
- Tulin silloin valmennuskuvioon suoraan pelaajauralta, eikä minulla ollut mitään koulutusta. Muistaakseni se oli aika vaikea kausi.
- Olen opiskellut sen jälkeen laajasti, sillä valmentaminen on niin kokonaisvaltainen juttu. Persoonani ei ole sinällään muuttunut, Rautio sanoi.
HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela on tyytyväinen, koska Selinin paikkaaja löytyi varsin kivuttomasti.
- ”Ratu” tulee omalla tavalla liikkuvaan junaan, mutta hän tuntee organisaation ja kaupungin entuudestaan. Myös muu valmennustiimi oli mielissään tästä ratkaisusta, sanoi Korpela.
Raution valmennusryhmään kuuluvat Pasi Arvonen ja Kari Lehtonen sekä keväällä joukkoon liittynyt Vesa Viitakoski.
Rautio näki loppukaudesta muutaman HPK:n ottelun.
- Otanta ei ole kovin iso. Joukkueessa on silti aika paljon osa-alueita jo kohtuullisella tasolla. En osaa vielä sanoa, mitkä ovat HPK:n vahvuuksia tai kehitettäviä asioita, Rautio sanoi.
- Hyvää ja voittavaa joukkuetta rakennetaan. Pidän nopeasta ja fyysisestä jääkiekosta, Rautio sanoi.
Uusimmat
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
Lataa lisää