Tuomioistuimelta merkittävä ratkaisu torstaina: Kokeeko Alkon monopoli kovan kolauksen?

Euroopan Unionin tuomioistuin antaa torstaina ratkaisun, jolla saattaa olla merkittäviä vaikutuksia Alkon monopoliasemaan Suomessa. Tuomion aikataulusta kertoo valtioneuvosto tiedotteessaan.

Ratkaisu liittyy asiaan, jossa Viroon rekisteröidyn yhtiön Alkotaxi-palvelu järjesti suomalaisten asiakkaiden alkoholijuomatilauksia suoraan kotiovelle.

Helsingin hovioikeus pyysi EU-tuomioistuimelta ennakkoratkaisua muun muassa siihen, onko alkoholilain mukainen vaatimus vähittäismyyntiä koskevasta luvasta alkoholijuomien kaupallisen maahantuonnin yhteydessä unionin oikeuden mukaisia.

Suomi on katsonut, ettei alkoholijuomien vähittäismyynnin varaaminen Alkon monopoliksi ole unionin oikeuden vastaista. Tätä perustellaan sillä, että mietojen alkoholijuomien vähittäismyyntiin vaaditaan lupa sekä kotimaisilta että ulkomaisilta toimijoilta, eikä lupaedellytys siten loukkaa tavaroiden vapaata liikkuvuutta unionissa.

Helsingin hovioikeus antaa Alkotaxiin liittyvässä jutussa ratkaisun vasta sitten, kun unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu on annettu. Helsingin käräjäoikeus katsoi vuonna 2012, että Alkotaxin omistaja syyllistyi toiminnassaan törkeään veropetokseen ja alkoholirikokseen.

Lue myös:

    Uusimmat