Italialainen Atalanta on noussut järkevällä ja kärsivällisellä seurajohtamiselle Euroopan huipulle, kirjoittaa C Moren jalkapalloselostaja Tuomas Virkkunen.
Se oli lähellä loppuansa jo vuonna 2016, ennen kuin koko matka oli ehtinyt kunnolla edes alkaa. Viidestä ensimmäisestä ottelustaan Atalantan koutsina Gien Piero Gasperini oli hävinnyt neljä. Seurapresidentti Antonio Percassi on sittemmin monesti sanonut kuinka vaikeita aikoja Gasperinin ensimmäiset viikot olivat: "Joinakin öinä herään edelleen, koska tämä tuntuu vieläkin epärealistiselta. Tapahtui mitä tapahtui, halusin Gasperinin jatkavan."
Maassa, jossa paniikkinappulaa on painettu vuosien saatossa paljon helpomminkin valmentajien kohdalla, Percassin pitkäjänteisyys kannatti. Piskuinen bergamolainen Atalanta, tuttavallisemmin Italiassa La Dea (jumalatar), elää 112-vuotisen seurahistoriansa loistokkainta aikaa.
Ennen Gasperinin aikaa, Atalanta oli Italiassa tunnettu pitkälti vain loistokkaan akatemiansa ansioista. Italian La Masiaksikin kutsutusta pelaajakasvattamosta on noussut pinnalle sellaisia helmiä kuin Gaetano Scirea, Antonio Cabrini ja Roberto Donadoni.
Gasperinin vaikean alun jälkeen, kaudesta 2016-2017 muodostui lähtölaukaus nykyiselle toiminnalle. Joukkuesta nousivat pinnalle Franck Kessie, Roberto Gagliardini, Leonardo Spinazzola ja Bryan Cristante. Näistä pelaajista Atalanta sai liki 90 miljoonaa euroa kassaansa, mikä ensimmäistä kertaa bergamolaisseurassa käytettiin myös uusien pelaajien ostamiseen, eikä pelkästään akatemian resursseihin. Tuolla kaudella Atalanta tuli Serie A:ssa neljänneksi ja selviytyi europeleihin ensimmäistä kertaa liki 30 vuoteen.