Kuukautiset loppuvat keskimäärin 51-vuotiaana, mutta vaihdevuodet voivat oireilla jo peräti vuosia ennen varsinaista menopaussia.
Naisen hedelmällisyys heikkenee jo 35 vuoden iässä, mutta varsinaiset vaihdevuodet eli kuukautiskierron loppuminen osuu tavallisesti 45-55 vuoden välille. Kuumien aaltojen ohella esimerkiksi ärtyneisyys ja nivelkivut voivat enteillä menopaussia.
Epäsäännölliset kuukautiset
Ennen kuukautisten loppumista kierto voi olla hyvinkin epäsäännöllistä. Myös vuodon määrä voi muuttua joko vähäisemmäksi tai tavallista runsaammaksi.
Limakalvojen kuivuminen
Estrogeenin vähentyminen voi aiheuttaa limakalvojen kuivumista, josta puolestaan voi seurata kirvelyä ja yhdyntäkipuja. Vaihdevuosien lähestyminen voi heijastua seksuaaliseen haluun.
Virtsavaivat
Vaihdevuosien lähestyessä voi ilmetä ongelmia virtsanpidätyskyvyssä. Virtsaaminen voi tuntua kivuliaalta tai pissalla pitää käydä tavallista useammin.
Kuumat aallot ja hikoilu
Hikoilunpuuskia, kasvojen punoitusta ja kuumottavaa tunnetta – jopa 80 prosenttia naisista kärsii kuumista aalloista vaihdevuosien aikaan. Aallot voivat alkaa jo ennen kuukautisten loppumista ja jatkua jopa vuoden tai kaksi menopaussin jälkeen. Ne voivat iskeä jopa monta kertaa päivän aikana, ja moni herää öisin tukalaan oloon. Hikoilun puuskaa seuraa monesti palelu.
Mielialan vaihtelut
Vaihdevuosiin saattaa liittyä väsymystä, ärtyneisyyttä ja alakuloa. Toisaalta myös esimerkiksi kuumien aaltojen ja hikoilun aiheuttama valvominen voi vaikuttaa mielialaan. Ei ole varmaa, johtuvatko mahdolliset mielialanmuutokset hormonaalisista syistä vai esimerkiksi muuttuvaan elämäntilanteeseen liittyvästä stressistä.
Muita oireita
• Kipeät nivelet
• Univaikeudet
• Sydämen tykytys
• Selkäkipu
• Luiden haurastuminen
• Huimaus
• Painonnousu
• Päänsärky
• Karvoitus kasvoissa
Lähteet Terveyskirjasto.fi, NHS.co.uk