Tunnistaisitko Frendien Joeyksi? Näin paljon näyttelijä on muuttunut!

Matt LeBlancin esittämä Joey-hahmo sai hittikomedian jälkeen vielä oman spin-off-sarjansa.

Frendit-sarjan tähti Matt LeBlanc täyttää tänä vuonna 52 vuotta. Sarjan Joeyna tutuksi tullut LeBlanc muistetaan sarjan hieman hölmönä naistenmiehenä. Sarjan jälkeen LeBlanc nähtiin uudelleen Joeyn roolissa samannimisessä tv-sarjassa. Joey lopetettiin kahden tuotantokauden jälkeen.

Tämän jälkeen Matt LeBlanc on jatkanut näyttelemistä esiintymällä esimerkiksi Faija hoitaa ja Amerikan frendi -televisiosarjoissa. Hän oli mukana myös Top Gear -sarjassa, josta hän kuitenkin viime kesänä kertoi poistuvansa.

51-vuotias näyttelijä on vuosien varrella luonnollisesti harmaantunut. Nyt näyttelijän ulkoasu oli saanut uuden lisäyksen, sillä hän on kasvattanut itselleen tuuhean parran. LeBlanc kuvattin matkalla Jimmy Kimmel Live -ohjelmaan, ja aurinkolasit päässä tähteä on lähes mahdotonta tunnistaa itsekseen.

Lue myös:

    Uusimmat