Tunnetun triathlonistin puoliso järkyttävästä puukotuksesta: Kaisa vahingoittui vakavasti – "Lottovoitto tuli hengissä selviämisen muodossa"

Triathlonisti Kaisa Salin puoliso kertoo eilen sattuneesta järkyttävästä puukotuksesta.

Markus Sali kertoo blogikirjoituksessaan, että entuudestaan tuntematon puukottaja hyökkäsi hänen puolisonsa kimppuun. Hän kertoo, että Kaisa Sali vahingoittui hyökkäyksessä vakavasti.

Markus Salin mukaan hänen puolisolleen saatiin kuitenkin pikaisesti apua ja hän on Lapin Keskussairaalassa hoidossa.

Kaisa on toipunut tilanteeseen nähden hyvin ja on päässyt pois teho-osastolta, jossa hän on ollut tarkkailussa noin vuorokauden ajan. Hän on saanut koko ajan erittäin hyvää, ystävällistä ja huomioonottavaa hoitoa ja palvelua, kiittelee Markus Salin.

Sali kirjoittaa, että tällä kerralla lottovoitto tuli hengissä selviämisen muodossa.

– Hän (Kaisa) haluaa silti muistuttaa, että elämässä tapahtuu paljon, paljon enemmän hyviä asioita ja niihin kannattaa keskittyä.

Lue myös:

    Uusimmat