Tulva pyyhkinyt MM-rallin yli, tähtikuskit erikoisen haasteen edessä – "Uusi kokemus ajaa pätkät läpi kaverin nuotista"

Fordin Teemu Suninen on varsin rajallisesta kokemuksestaan huolimatta ajanut kelpo kauden rallin MM-sarjassa.

Suninen on MM-sarjassa ennen kahta viimeistä osakilpailua kahdeksantena jaetuin pistein maanmiehensä, Citroenilla ajavan Esapekka Lapin kanssa. Toyotan Jari-Matti Latvala on puolestaan nuoremman polven suomalaisia pisteen edellä seitsemäntenä.

– Kauden alku oli huono, mutta sitten lähti menemään paremmin. Sen jälkeen Suomen ja Saksan kisat menivät alakanttiin. Turkissa tuli taas hyvä tulos, mutta Walesissa ei ihan kokemus riittänyt. Tällä tasolla on vain pakko mennä aika limiitissä, Suninen muistutti Katalonian MM-rallin aattona.

Tulevaan Espanjan ralliin Suninen lähtee hieman pelonsekaisin tuntein. Koillis-Espanjaa piiskanneet rankkasateet ovat jättäneet jälkensä myös rallireittiin ja varsinkin perjantain soraerikoiskokeille.

– Perjantai vähän jännittää. Pätkillä on ollut tulva, minkä vuoksi ei oikein tiedä, mitä siellä on saatu aikaiseksi. Onko siellä sitten teitä vai ei, Suninen aprikoi.

– Nyt ilmeisesti sääntö muuttui sillä tavalla, että etuautot voivat torstaina käydä tsekkaamassa tiet ja nuotit kuntoon. Niiden pohjalta sitten mennään. Kuulostaa siltä, että jotain isompaa on muuttunut erikoiskokeilla. Se onkin sitten uusi kokemus ajaa pätkät läpi kaverin nuotista, mutta tilanne on kaikille sama.

Suomalaisista WRC-kuskeista vain Lapin sopimus Citroenin kanssa ensi kaudesta on varma. Rallikansa odottaa vesi kielellä, mikä on Sunisen, Latvalan sekä nuoren komeetan Kalle Rovanperän kohtalo.

Sunisen odotetaan jatkavan M-Sport Fordilla, mutta jokelalaisen mukaan asia ei ole varma.

– Sitä täytyy varmaan tiimipomolta Malcolmilta (Wilson) kysyä. Hänestä se varmasti riippuu. Hän osaa antaa vastauksia. Toistaiseksi mitään ei ole tiedossa, Suninen sanoi.

Jari-Matti Latvala myöntää: Tämä on ollut urani raastavin kausi 4:29
Jari-Matti Latvala myöntää: "On ollut urani raastavin kausi".

Lue myös:

    Uusimmat