Mainos

Tuleva iOS 12.1 -päivitys tuomassa korjauksen myös iPhone ja iPad -latausongelmiin

Applen tuleva iOS 12.1 -päivitys näyttää olevan tuomassa muiden uudistusten ohella korjauksen myös iOS 12 -käyttöjärjestelmäversiolla iPhoneissa ja iPadeissa esiintyneisiin latausongelmiin. Mahdollista toki on, että Apple korjaa ongelman pienemmällä päivityksellä jo ennen iOS 12.1:n julkaisua.

iOS 12.1:n uusimmassa toisessa beetatestiversiossa latausongelma on kuitenkin jo korjattu, kertoo MacRumors-sivusto.

Lataamattomuutta ilmenee välillä, kun laitetta ei sen latauksen aikana käytetä vaan sen näyttö on sammutettuna ja laite lukittuna. Asiasta keskustellaan muun muassa Applen tukipalstalla. Aluksi ongelman epäiltiin koskevan vain uusia iPhone XS ja iPhone XS Max -malleja, mutta sittemmin raportit ovat laajentuneet koskemaan vanhempiakin laitteita uudella iOS 12 -käyttöjärjestelmäversiolla varustettuna.

Ongelman on epäilty liittyvän tavalla tai toisella USB-lisälaitteiden rajoitettuun tilaan. Apple lisäsi iOS 12:ssa USB-lisälaitteiden toimintaa rajoittavan rajoituksen. Se on tarkoitettu estämään iPhonen lukituksen esto tähän tarkoitukseen luoduilla murtolaitteilla. USB-lisälaiterajoituksen ei pitäisi vaikuttaa lataamiseen, mutta näyttää nyt niin tekevän, sillä laitteen lukituksesta herättämisen jälkeen myös lataus on jälleen alkanut toimia.

iOS 12.1 tulee sisältämään myös iOS 12:sta myöhästyneen, jo kesällä WWDC-kehittäjäkonferenssissa ensi kertaa esitellyn FaceTime-ryhmävideo- ja äänipuhelutoiminnon.

Kameran osalta iOS 12.1 tulee laajentamaan uusissa iPhone XS ja iPhone XS Max -puhelimissa mahdollisuutta säätää Muotokuva-tilan kuvien syväterävyyttä myös reaaliaikaisesti Kamera-sovelluksessa jo kuvausvaiheessa. Toistaiseksi säätäminen on mahdollista vain jälkikäteen Kuvat-sovelluksen kautta.

iOS 12.1 tulee myös tuomaan maailmalla käytettäväksi uusien iPhone-mallien sisältämän digitaalisen eSIM-kortin. Suomea tämä ei kuitenkaan koske, koska suomalaisoperaattorit eivät vielä tue Applen eSIM-ratkaisua.

iOS 12.1:n tarkasta julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa. Julkaisu tapahtunee kuitenkin tulevina viikkoina.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja