Tuleeko kevät vai eikö tule? Tästä päivästä lähtien etelässä ollaan päivisin plussan puolella – maaliskuun lopusta lämmin

Sää lauhtuu maan etelä- ja keskiosassa loppuviikon aikana. Maamme on parhaillaan termisen kevään kynnyksellä.

Terminen kevät lasketaan alkaneeksi, kun vuorokauden keskilämpötila on noussut pysyvästi nollan yläpuolelle.

– Maan etelä- ja keskiosissa ollaan päivisin plussan puolella tästä päivästä alkaen. Öisin on vielä pakkasasteita, MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo.

Lämpö ei automaattisesti tuo mukanaan aurinkoa. Loppuviikosta sateita esiintyy käytännössä koko maassa, pohjoisessa lumena ja muualla räntänä ja vetenä.

– Aika vetistä on. Pohjoisessa tosin talvi jatkuu ja hiihtokelit pysyvät, Rintaniemi ennustaa.

"Tämä on ihan tyypillistä kevään tuloa"

Pidemmän ajan ennusteen mukaan koko maaliskuun loppu tulee olemaan lämmin.

Rintaniemen mukaan kevään saapumisen osalta ollaan normaalissa aikataulussa.

– On kuulunut puheita viileästä maaliskuusta, ja että kevät olisi myöhässä. Lämmin helmikuu antoi vähän valheellisen kuvan.

– Tämä on ihan tyypillistä kevään tuloa. Pari askelta eteen ja pari taakse, Rintaniemi hymähtää.

Lue myös:

    Uusimmat