Tuhat kilometriä Tanskasta Suomeen vetyautolla: tätäkö on tulevaisuus?

Maanantaiaamu, ja Tanskan maalla ei todellakaan ole tänään mitään mätää. Seison Toyotan Suomen lehdistöpäällikön Kalle Kalajan kanssa Toyotan trukki- ja varastobusinekseen keskittyvän tytäryhtiön (Toyota Material Handling Denmark A/S) pihassa muutama kymmenen kilometriä Kööpenhaminasta luoteeseen. Pihalla seisoo firman teipeissä oleva valkoinen Mirai. Sen myynti on alkanut hiljattain Euroopassa – ei tosin vielä Suomessa. Siksi olemme hakemassa autoa lainaan Suomessa järjestettävää lehdistötilaisuutta varten.

Liikkeelle lähdetään ilman sen suurempia juhlallisuuksia, sillä Tukholmaan on matkaa. Jos hyvä tuuri käy, ehdimme vielä iltalauttaan. Emme kuitenkaan ota tästä stressiä, sillä tehtävänä on kuitenkin ennen kaikkea ajaa auto turvallisesti Suomeen. Tässä on omat koukeronsa, sillä vetyasemia ei matkalla ole kuin kaksi...

Mirain vetytankki ei ole matkaan lähdettäessä aivan täynnä, ja ajotietokoneen mukaan toimintamatkaa on jäljellä reilut 240 kilometriä. Ensimmäinen välitankkaus on suunniteltu Göteborgiin, jonne on matkaa 272 kilometriä. Ilmassa on siis suuren seikkailun makua…

Jos Mirai otettaisiin myyntiin Suomessa, sen hinta asettuisi varmasti siis noin 100 000 euron tietämille.

Melko pian käy tosin ilmi, että tanskalaiset ovat sahanneet Mirailla ilmeisesti melko pumppaavaa taajama-ajoa, koska ajotietokone näyttää viime päiviltä vedylle 1,2-1,5 kilon kulutuslukemia. Se tarkoittaa, että viiden kilon vetysäiliö on mahdollistanut noin 350-400 kilometrin ajomatkoja tankkausten välillä. Autolla pitäisi kuitenkin päästä nätisti ajellessa sata kilometriä kilolla vetyä. Tehdas nimittäin lupaa Miraille enimmillään noin 500 kilometrin toimintamatkan.

Tanskassa on useampi vetyasema, joten Mirai on ihan varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi ympäristöimagoaan kiilloittavalle firmalle. Yksityisille polttokenno ei ole vielä kovin kiinnostava, koska auton kallis valmistustekniikka heijastuu luonnollisesti hintalappuun. Saksassa Mirai maksaa esimerkiksi noin 78 540 euroa. Jos Mirai otettaisiin myyntiin Suomessa, sen hinta asettuisi varmasti siis noin 100 000 euron tietämille.

Ensimmäiset kilometrit Tanskassa sujuvat ongelmitta. Olen ajanut jo Miraita kansainvälisessä lehdistötilaisuudessa Saksassa, joten auto on tuttu. Mirai tuntuu tavallaan sähköautolta, koska se on yhtä hiljainen. Ja onhan polttokennoauto eräänlainen sähköauto. Se liikkuu sähkömoottorin voimin, mutta sähköä ei oteta akuista vaan se tuotetaan ajon aikana vedystä ja hapesta polttokennon avulla.

Polttokenno myös painaa melkoisesti akkujen tavoin, joten Miraille on kertynyt mukavasti massaa. Suoralla ja hyväpintaisella tiellä Mirai rullaa kuitenkin kevyesti, painon tuntee vasta mutkissa.

Lautalla Tanskasta Ruotsiin on tilaa, iso osa liikenteestä kulkee nykyään sillan kautta. Happi kulkee päistään avonaisella autokannella kivasti. Periaatteessahan vetyautoa ei suositella käytettäväksi suljetuissa tiloissa. Vetykaasu sinänsä on turvallista, sillä vety haihtuu ilmaan melko nopeasti.

Ruotsin puolella kilometrit Göteborgiin taittuvat lopulta nopeasti, ja kun Mirain kulutus asettuu tasoon kilo per sata kilometriä, Göteborgissa autossa on vielä runsaasti vetyä reservissä.

Göteborgissa meitä odottaa kaupungin laitamilla Woikosken rakentama siisti ja moderni vetyasema. Woikoski on satsaamassa vahvasti vetyinfraan ja sen tarjoama asemakonsepti on näyttävä. Hyvä Suomi! Vetysäiliön täyttö sujuu muutamassa minuutissa ilman kommelluksia. Kaasua tuupataan säiliöön komealla 700 barin paineella.

Sitten on vuorossa reissun haastavin osuus. Seuraava tankkausasema on Arlandan lentokentän vieressä Tukholmassa, jonne on karttaohjelman mukaan matkaa 472 kilometriä. Sillä kolkutellaan siis Mirain toimintamatkan rajoja. Ajotietokone tosin näyttää vanhojen ajotottumusten perusteella autolle vain 314 kilometrin toimintamatkaa. Tämä selittyy tosin osittain myös sillä, että huomaamme hetken ajettuamme polttoainemittarin näyttävän vähän vajaata. Tankki ei ilmeisesti tullut aivan täyteen… Auts.

VTT:n laskelmien mukaan Suomeen riittäisi sellaiset 20-25 vetyasemaa.

Olen ottanut tunnetusti kevytjalkaisena ajovuoron. Pidän marssinopeuden 80-90 km/h välillä. Tarkoitus ei ole olla tien tukkona eikä myöskään harrastaa vilunkia matkan aikana. Peilejä ei siis taiteta sisään, ja ajovalot pidetään päällä. Sen verran tosin haluan säästää, että käännän ilmastoinnin pois päältä. Ulkolämpötila on kuitenkin koko ajan alle 10 astetta, joten autossa ei tule sen paremmin vilu kuin hikikään.

Ajan tilaisuuden tullen myös edellä kulkevan rekan peesissä, mutta riittävän turvavälin pitäen. Tarkoitus ei ole hermostuttaa ketään puskurissa roikkumalla.

Eteläinen Ruotsi on onneksi kohtuullisen tasaista, joten kerään aina alamäissä vähän vauhtia ja nostan kaasua ylämäkeen. Tämä on mahdollista, koska tiessä on riittävästi kaistoja. Kiireisimmät menköön ohi.

Reilun sadan kilometrin jälkeen alkaa näyttää vahvasti siltä, että vety riittää perille asti. Kulutus asettuu lukemaan 0,8 kg/100 km, eli nätisti ajaen Mirailla on siis mahdollista saavuttaa noin 600 kilometrin toimintamatka. Jotta sähköautolla päästään vastaavaan lukemaan, akkujen on kehityttävä melkoisesti.

Sähköautoilla, ladattavilla hybrideillä ja myös polttokennoautolla ajettaessa on hyvä kuunnella autoa. Autojen voimalinjoissa on omat metkunsa, mutta taloudellisen etenemisen tuntee kyllä kaasujalan alla. Miraikin juttelee melko kivasti minulle kaasujalan kautta. Eteneminen on melko suoralla ja tasaisella tiellä näin todella leppoisaa.

Saavumme lopulta Arlandaan iltahämärän aikaan. Päivä on ollut pitkä ja osoittanut sen, että polttokennoauto on toimiva ratkaisu. Toyota on vakuuttunut siitä, että polttokennoauto on oikea ja varteenotettava ratkaisu yhdeksi palikaksi meidäm tulevaisuuden liikkumiseemme. Sähköautot soveltuvat hyvin kaupunkiliikenteeseen, mutta moni tarvitsee autoa vielä haja-asutusalueellakin. Tällöin haasteeksi muodostuu tietysti se, mistä vetyä tankataan. Vetyinfraa tuskin kannattaa rakentaa jokaiseen pitäjään. VTT:n laskelmien mukaan Suomeen riittäisi sellaiset 20-25 vetyasemaa.

Pikaisten kuvaussessioiden jälkeen ajotietokone lupaa Miraille tankille ajettaessa vielä yli 30 kilometrin toimintamatkaa. Tehtävä suoritettu. Mutta… Meitä on varoitettu etukäteen, että aseman maksupääte on rikki. Tankkauksen pitäisi kuitenkin onnistua. Eipä onnistu. Pumppu ei pihahdakaan.

Useamman yrityksen jälkeen soitamme lopulta aseman edustajalle, mutta huoltomies ehtisi paikalle korkeintaan huomenna aamulla. Se tarkoittaisi ylimääräistä päivää Tukholmassa ja aikataulujen pissimistä. Tähän ei ole varaa.

Matkan jälkeen olen varma siitä, että polttokennolle on paikkansa autoilevassa maailmassa.

Onneksi Kalle on ollut kaukaa viisas, joten Suomesta on tullut Tukholmaan aamulautalla meitä mies vastaan Hiluxin ja vetokärryn kanssa. 800 kilometrin ajon jälkeen Mirai päätyy siis kärryn lavalle, jotta matka Suomeen voi jatkua.

Mirai matkaa kanssamme seuraavana päivänä lautalla Turkuun, ja trailerin kyydissä Helsingin Vuosaareen Woikosken vetyasemalle. Siellä tankkiin tuupataan pari kiloa vetyä 350 barin paineella. Ajelen Mirailla vielä muutamia kymmeniä kilometrejä taajama-ajoa pääkaupunkiseudulla, ja kulutus asettuu Toyotan lupaamaan kiloon sadalla kilometrillä.

Matkan jälkeen olen varma siitä, että polttokennolle on paikkansa autoilevassa maailmassa. En nimittäin usko siihen, että kaikkiin maailman maihin ja autoihin löytyy yhtä ja ainoaa oikeata ratkaisuja. Tarvitaan vaihtoehtoja. Jos vetyinfra voidaan rakentaa jotenkin järkevästi, ja vetyä voidaan tuottaa sitäkin jotenkin järkevästi, polttokennoautolla on tulevaisuutta.

Aivan hetkessä tämä ei tapahdu, ja tovi käydään varmasti myös kiivasta muna vai kana keskustelua. Arlandan rikkinäinen asema on tästä malliesimerkki. Asema on avattu jo viime vuoden puolella, mutta koska Ruotissa ei ole polttokennoautoja, kukaan ei ole huomannut aseman olevan rikki. Infra tarvitsee siis toimiakseen autoja. Vastaavasti Mirain matka tyssäsi, koska infra ei toiminut.

Myös polttokennoautojen hinta on tällä hetkellä aivan liian kova, koska esimerkiksi jokainen Mirai valmistetaan periaatteessa käsityönä. Mutta kun valmistusmäärät kasvavat, myös kappalekohtaiset valmistuskustannukset laskevat.

Ja loppupeleissä kyse on myös poliittisista ratkaisuista. Ja tässä saattaa olla jatkossa isoja alueellisia eroja. Japanissa satsaukset polttokennotekniikkaan ymmärtää, koska maalla ei ole suuria öljyvarantoja. Myös ydinvoimalat lienevät vähän vastatuulessa Fukushiman jälkeen…

Jos aihe kiinnostaa, voit lukea lisää polttokennoautoista, Mirain tekniikasta ja vetyinfran rakentamisesta sekä polttokennoautojen tulevaisuudesta Suomessa Teknavin verkkosivuilta huomenna.

Kuvat: Vesa Eskola