Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen vuosittaiset Suviseurat kokoavat paikalle tuhansia ihmisiä. Tänä vuonna Torniossa järjestettäviä seuroja avasi lukujen kautta MTV Uutisille Suviseurojen päätoimikunnan varapuheenjohtaja Timo Huhtala.
Neljään aikaan virallisen laskennan tuloksena paikalla oli tänään noin 60 000 seuravierasta. Neljä päivää kestävään tapahtumaan odotetaan yhteensä noin 70 000 vierasta, joka on hiukan vähemmän kuin aiempana vuonna Vaasassa.
Suviseurojen järjestämispaikalla onkin vaikutusta kävijämääriin, myöntää Huhtala.
– Kävijäennuste on pienempi tänä vuonna, koska sijainti on niin pohjoisessa.
Suviseuroja ei pistetä pystyyn viikossa tai kahdessa, vaan yksittäisen tapahtuman suunnittelu alkaa jo neljä vuotta aikaisemmin maankäytönesisopimusten teolla.
Varsinaiseen Suviseura-alueen rakentamiseen menee 8000-10 000 talkootyövuoroa ja töitä tehtiin 213 hehtaarin kokoisella kentällä. Osa töistä tehtiin jo viime syksyn aikana ja loput tämän kevään ja kesän kuluessa. Yksittäisissä lauantaitalkoissa vapaaehtoisia oli jopa 500 henkilöä.
Koska Suviseurat kerää tapahtumapaikalle kymmeniä tuhansia ihmisiä, tulee ruokapuoleen panostaa. Jokavuotisia suosikkeja, lohikeittoa ja spagettia, on arvioitu myytävän tänä vuonna 34 000 litraa.