Tuhannet pullot ja palautuskuitit muuttuivat omaksi taloksi – Pilvari teki viidessä vuodessa tempun, johon harva uskoo
Somerolainen kuvataiteilija keräsi ison läjän tyhjiä pulloja ja on nyt onnellinen uuden talon omistaja.
Kuvataiteilija Pilvari Pirtola aloitti viisi vuotta sitten projektin, jonka tarkoituksena oli kerätä mahdollisimman paljon pulloja ja kerätä ne johonkin isompaan sijoitukseen.
Varoja alkoi kertyä ja hyvin pian Pirtolalle itselleen selkeni ajatus siitä, mihin hän voisi rahat sijoittaa.
Sijoituskohteeksi muodostui oma talo.
Mutta miksi juuri talo?
Pirtola kertoo, että häntä inspiroi projektissa Yhdysvaltojen 2000-luvun talouskriisi, joka johti siihen, että aavekaupungeiksi muodostuneissa paikoissa oli mahdollista hankkia itselleen taloja pilkkahintaan.
Hän myös oli lukenut uutisartikkeleita eräästä itäeurooppalaisesta pullokeräilijästä, joka onnistui Suomessa keräämillään pullorahoilla hankkimaan itselleen talon Romaniasta.
Pirtola halusi omalla tekemisellään näyttää, että hän pystyisi samaan.
– Aloin miettiä, että se on tietyissä tilanteissa mahdollista, kun talo on markkinallisesti väärässä paikassa niin sellaisen pystyy hankkimaan melko edullisesti. Näytän tekemisen kautta, että eri tapoja on mahdollista käyttää kiinteistön hankintaan ja näytän, miten hämmästyttävän halvalla saa taloja, mitä kukaan ei halua, Pirtola kertoo.
"Muun toiminnan ohessa tapahtunutta tekemistä"
Viiden vuoden aikana Pirtola keräsi rahaa yhteensä 1500 euroa. Pulloina saalis vertaantuisi esimerkiksi 7500 puolen litran limpparipulloon tai 10 000 kaljatölkkiin.
Pirtola ei koe, että pullojen kerääminen olisi ollut rankkaa. Pulloista hankittuja varoja alkoi kertyä muun elämän ohessa kuin itsestään.
– Se nyt on ollut sellaista muun toiminnan ohessa tapahtunutta tekemistä. En ole mitenkään pakonomaisesti sitä tehnyt, jos on liikkunut kaupungilla, juhlissa tai tapahtumissa, niin samalla olen niitä siinä keräillyt.
Katso yläpuolelta löytyvältä videolta millainen pullokuittikasa Pilvarille viiden vuoden aikana kertyi!
Talo löytyi Kemijärveltä, seuraava askel on perusteellinen kunnostaminen
Kesällä Pirtola laittoi merkille, että Lapissa sijaitsevassa Kemijärven kunnassa olisi myynnissä 1500 euron hintainen 20 vuotta tyhjillään ollut kiinteistökohde, johon kuului noin 40 neliön tupa sekä 30 neliön aittarakennus.
Pian mies tajusi, että tässä se on. Pirtola teki kiinteistöstä kaupat syksyllä ja nimesi paikan Pullotuvaksi.
Vaatimattoman näköiselle Pullotuvalle Pirtola ei ole toistaiseksi kerennyt tekemään juurikaan mitään. Kevääksi hänellä on kuitenkin suuret suunnitelmat.
– Tarkoitus on lähteä kunnostamaan paikkaa ja saada se takaisin käyttökelpoiseen kuntoon. Ei se ole tällä hetkellä asuinkunnossa, mutta kyllä se pelastettavissa on. Paljon perusinfraa pitää tehdä, kuten rakentaa ulkohuussi ja aurinkopaneeli, että sinne saa ylipäätään sähköä. Pitää lähteä perustarpeista, että siellä pystyy oleskelemaan.
Pirtola haluaa saada talosta houkuttelevan näköisen ja sellaisen, että se nousee karusta ympäristöstään esiin. Kuvataiteilijana hän myös haluaa, että talossa voisi tehdä tulevaisuudessa taidetta.
– Tarkoitus on lähteä toteuttamaan siellä myös taidetoimintaa. Se voisi olla paikka, joka voisi toimia taiteilijaresidenssinä taiteilijoille, jotka haluaa työskennellä kierrättämisen, ekologisuuden ja hiilineutraalien ajatusten parissa. Ehkä siellä voisi pitää myös näyttelyitä ja esitystilaisuuksia, Pirtola tuumii.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää