Tsipras on Kreikan toivo – ei uhka

Leikataanko Kreikan velkoja vai ei? Tätä kysellään kaikissa euroalueen pääkaupungeissa, kun helleenit valmistautuvat vaaleihin.

Periaatteessa vastaus on yksinkertainen, kun jätetään kaikki hörhötys, esimerkiksi Suomen vaalikampanja, omaan arvoonsa. Kreikka ei nouse omille jaloilleen, jos sen velkataakkaa ei kevennetä. Ja jonkinlainen kevennys pitää tehdä vaalituloksesta riippumatta.

Jos nykyistä linjaa jatketaan, eli tukimiljardeja valutellaan varovasti tiukkoja säästöjä vastaan, tilanne vain pahenee.

Kreikan talouden ainoa todellinen valopilkku on turismi. Muuten maa ei tuota juuri mitään vientikelpoista. Valtaosa jättimäisestä velkavuoresta on syntynyt siksi, että ulkomailta tuodut tavarat pitää maksaa.

Jos epätoivoista jyystämistä vain jatketaan, vuoden päästä Kreikan velka on 200 prosenttia kansantuotteesta ja muiden euromaiden luottotappioriskit ovat taas kasvaneet.

Kitkerintä tässä kaikessa on, että pelkkä riihikuiva ei Kreikkaa pelasta. Ei uusien lainojen eikä vanhojen velkojen leikkaamisen muodossa. Jos löysä raha olisi ollut ratkaisu Kreikan ongelmiin, maan pitäisi nyt komeilla euromaiden ehdottomana ykkösenä.

Helleenit käyttivät eurojäsenyytensä alkuvuosista aina finanssikriisiin asti rahaa hövelimmin kuin mikään muu rahaliiton jäsenmaa. Kriisin puhjettua Kreikkaa on tuettu erittäin avokätisesti. Niin avokätisesti, että maan lainojen maksuaikojen pidentämisellä tai korkojen väliaikaisella nollaamisella ei enää olisi merkittävää vaikutusta. 

Velkojen leikkaamisen tai uudelleenjärjestelyn rinnalla Kreikassa pitää tapahtua käytännössä vallankumous. Radikaali sellainen. Nykyinen järjestelmä on yksinkertaisesti kyvytön hyödyntämään kaikkea sitä tukea, mitä demokratian rappeutuneeseen kehtoon on syydetty.

Juuri tästä syystä vasemmistopuolue Syrizaa  johtava Alexis Tsipras on Kreikan ja koko euroalueen todellinen ja ainoa toivo. Kyllä, tavasitte oikein: toivo, ei uhka.

Vain Tsipras pystyy murentamaan korruptoituneen valtiokoneiston. Nykyinen keskustaoikeistolainen pääministeri Antonio Samaras ei ole edes tosissaan yrittänyt murentaa, koska hän on vanhan mahon järjestelmän kasvatti.

Toki pitää myöntää, että Tsiprasiin ja hänen johtamaansa hajanaiseen vasemmistoon sisältyy myös valtavia riskejä. Leiriin kuuluu pragmaattisten vasemmistodemarien lisäksi myös stalinistijääriä, jotka havittelevat tosissaan muiden muassa pankkien valtiollistamista Kreikan irrottamista Natosta.

Jos Syriza-puolueen johtaja toteuttaa kaikki äärivasemmistoa kosiskelevat lupauksensa minimipalkan ja eläkkeiden nostamisesta, työttömyys- ja sosiaaliturvan vahvistamisesta sekä miljardien elvytyksestä, Kreikka romahtaa lopullisesti ja peruuttamattomasti.

Tsiprasin viestit Saksan ja muiden johtavien euromaiden suuntaan ovat kuitenkin olleet välillä suorastaan lupaavia. Hän on liputtanut maltillisten muutosten puolesta ja perännyt eurokumppaneilta selustatukea.

Kreikan todennäköistä uutta pääministeriä kannattaa ja pitää tukea. Hänelle on syytä tehdä myönnytyksiä, jos niitä vastaan omaa etuaan ajavien oligarkkien valta murenee ja pieni sekä keskisuuri yritystoiminta elpyy joustavamman lainsäädännön ansiosta.

Tämänsuuntaista toivoa on ilmassa. Ei paljon, mutta on.