Tsipras: Kreikka ei taivu kohtuuttomiin vaatimuksiin eläkeleikkauksista

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras sanoo, ettei Kreikka taivu kohtuuttomiin ja perusteettomiin vaatimuksiin eläkeleikkauksista.

Tsipras sanoo Real News -lehden haastattelussa, ettei Kreikan tarvitse toteuttaa vaadittuja säästöjä eläkeleikkauksin. Tsiprasin mukaan Kreikka on panemassa toimeen vaihtoehtoisia toimia.  

Pääministeri myönsi kuitenkin, että Kreikan eläkejärjestelmä on romahduksen partaalla ja kaipaa uudistamista.  Uusi neuvottelukierros velkojien kanssa on tarkoitus saattaa loppuun helmikuussa.  

Tsipras sanoi olevansa toiveikas, että Kreikan talous palaa tänä vuonna kasvu-uralle.  

- Me palaamme kasvuun, me lopetamme pääoman siirtorajoitukset, me vähennämme velkaa ja palaamme lainamarkkinoille, Tsipras vakuutti.  

"Pakko saada sopu velkojien kanssa"

Kreikkalaiset eivät ole yhtä toiveikkaita. Vima-lehden teettämässä kyselyssä 55 prosenttia uskoi, että tästä vuodesta tulee viime vuotta huonompi. 61 prosenttia ennakoi, että Kreikan euroero nousee jälleen pinnalle.  

Kreikka on juuri saanut miljardin euron maksun kolmannen tukiohjelman kautta. Kolmannesta ohjelmasta sovittiin elokuussa.  

Kreikan keskuspankin johtaja Yannis Stournaras varoitti, että Kreikan on pakko saada sopu velkojien kanssa.   

- EU on nyt monesta eri syystä haavoittuvampi, ja sen mahdollisuudet vastata uuteen kreikkalaiseen velkakriisiin ovat huonommat, Stournaras totesi Kathimerini-lehteen kirjoittamassaan artikkelissa.   

Eläkejärjestelmä vaakalaudalla

Maan työministeriö valmistelee uutta sosiaaliturvajärjestelmää, jossa valtion takaamat eläkkeet puolitettaisiin. Minimieläkkeeksi tulisi 384 euroa kuukaudessa. Loput eläkkeistä riippuisivat jatkossa tulotasosta ja suoritetuista eläkemaksuista.  

- Jos emme kohtaa sosiaaliturvajärjestelmän vaikeuksia tänään, emme vuoden kuluttua enää kykene maksamaan eläkkeitä, sanoi työministeriön korkein virkamies Andreas Nefeloudis Mega TV:n haastattelussa.  

Lue myös:

    Uusimmat