Tuhannet lähtivät kaduille vastustamaan leikkauksia Ateenassa

Tuhannet lähtivät kaduille vastustamaan leikkauksia Ateenassa 0:52

Tuhannet ihmiset ovat osoittaneet tänään mieltään Kreikan pääkaupungissa Ateenassa.

Mielenosoittajat vastustavat hallituksen suunnitelmia leikata korkeimpia eläkkeitä sekä korottaa sosiaalimaksuja ja veroja.

Maan parlamentin on määrä äänestää esimerkiksi leikkauksista ja veronkorotuksista myöhemmin tänään.

Säästötoimenpiteet ovat osa Euroopan unionin ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n viime heinäkuussa maksettua kolmatta velkapakettia.  

Poliisin mukaan noin 15 000 ihmistä on osallistunut marsseille Ateenassa ja Thessalonikissa. Ateenan keskusta on ollut suurelta osin suljettuna liikenteeltä ja kaupungissa on ollut liikkeellä suuri määrä poliiseja.

Mielenosoittajia on kuitenkin merkittävästi vähemmän kuin helmikuussa, jolloin pelkästään Ateenassa marssille osallistui 40 000 ihmistä.  
  


Tsipras puolustaa uudistuksia

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras puolusti uudistuksia toissa päivänä sanomalla Syriza-puolueensa edustajille, että kaikkein köyhimmät säästyvät leikkauksilta. Kreikan paisuneen eläkejärjestelmän muuttaminen on Tsiprasin mukaan tärkeää, jotta järjestelmän täysi romahtaminen saadaan estettyä. 

Euromaiden valtiovarainministerien on määrä kokoontua huomenna ja puida Kreikan talousuudistusten edistymistä. EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on sanonut Kreikan periaatteessa saavuttaneen lainoittajien vaatimat uudistustavoitteet, ja että euromaat voivat nyt aloittaa keskustelut velan saattamisesta vakaalle pohjalle. Tämä voisi tarkoittaa velkahelpotuksia.  

Kreikan hallitus toivoo, että uusien säästötoimien hyväksyminen tänään voisi poikia maalle myönteisen tuloksen huomenna. 

Kreikan valtiovarainministeri Efklidis Tsakalotos on lisännyt painetta varoittamalla, että Kreikasta saattaa tulla niin kutsuttu romahtanut valtio, jos huomisen ratkaisevat neuvottelut eivät johda tulokseen.

Kreikan budjettivaje on kasvanut maan taistellessa mammuttimaisten velkojensa kanssa. IMF on pitänyt tilannetta kestämättömänä.

Lue myös:

    Uusimmat